Mä meen kertoon

Mä meen kertoon

Pinkillä kolmikolla on tilanne päällä. Lyhyesti: Nuorin on ottanut vanhimmalta muoviponin – sen ainoan, jonka häntä on vielä tuuhea ja kiiltävä. Tilalle hän heitti muina naisina harvajouhisen harittavasilmäisen. Kiusallinen hiljaisuus ja tiukkaa tuijotusta. Ei vaikutusta nuorimpaan. Keski-ikäinen arkaluonteinen hätääntyy. Lopulta vanhin antaa tulosvaroituksen: Mä meen kertoon! (Äännetään nousevalla loppuhenkosella: Mä me-een kertoo-oon!)

Asiaa lähdetään ajamaan ylemmälle taholle. Pinkit lähestyvät ketjuna. Vanhin kuvailee väräjävällä äänellä tapahtunutta. Keski-ikäinen myötäilee ja silittää lohduttavasti vanhimman selkää. Nuorin vaalii ääneti saalistaan tiukassa otteessa.

Tarjoan perussettiä: Voi kuinka ikävää, että yhdestä ponista tulee riitaa. Teidän täytyy nyt itse yrittää selvittää asia. Kenellä poni oli ensin, toiselta ei saa ottaa ja niin edelleen. No?

Konsultaatiosta ei ole apua. He seisovat edelleen neuvottomina edessäni. Umpisolmun avaamista hankaloittaa se, että vanhin ymmärtää nuorimman olevan suojelukohde (henkilö, joka ei vielä ymmärrä kaikkea). – sekä se, että nuorin ymmärtää olevansa suojelukohde. He tarvitsevat apua. Siirrymme nelisin tapahtumapaikalle. Selvitän ponien alkuperäiset omistusoikeudet ja suoritan mahdollisimman oikeudenmukaisen uusjaon hyvityksineen. Kriisi raukeaa.

Mä meen kertoon! Viereisestä huoneesta singahtaa hikinen kaveri. Autojen kiihdytysajossa on tapahtunut töniminen. Kuuntelen yksityiskohdat, teen päätelmät ja ohjaan itsenäisen ratkaisun tekoon lyhyesti: Töniä ei saa, ketään ei kiusata, asia pitää sopia ja viimeisenä yhteisvastuullisena keinona: autot kerätään pois, jos leikki menee tönimiseksi. Hikinen kuuntelee vain ensimmäisen pykälän ja kipaisee takaisin automaailmaan. Kuulen, kun viestini kailotetaan ilmoille reilusti referoituna ja muunneltuna: Se sano, et joudutte leikistä pois, jos ette usko mua!

Mä meen kertoon on päiväkodin arkea. Sillä haetaan usein huomiota tai helppoa ratkaisua kiperään tilanteiseen, mutta yhtä lailla myös turvaa ja oikeudenmukaisuutta. Pienet seikkailevat päivittäin yli kahdenkymmenenkin kanssasisaren ja -veljen sosiaalisessa viidakossa. Vuorovaikutustaitoja vasta opetellaan. Apuahan siinä tarvitaan. Kasvattaja on tässäkin suuren asian edessä.

Hiljainen ja Puhelias tulevat kertomaan. Niin? Hiljainen kuiskaa, että Puhelias sotki hänen piirustuksensa. Käytän Puheliaan kohdalla kyselymenetelmää: Saako sellaista tehdä, miksi teit niin, miltä sinusta tuntuisi, jos…? Yllättäen Hiljainen ärtyy ja säätää äänensä kovemmalle. – Se pyysi jo anteeks! Puhelias vahvistaa asian.– Niin!  He poistuvat tuhahdellen – käsi kädessä.