PARIT JONOSSA

 

 

– Ooksä mun pari?

– Voidaanks me olla kolmestaan?

– Toi ei oo mun kanssa vaikka lupas…

Parijono kuuluu päiväkodin perusjuttuihin. Sen muodostaminen tarkoittaa, että ollaan menossa jonnekin yhdessä. Useimmiten se tarkoittaa, että tiedossa on retki. Ja retki, se taas on aina jotain se.

Parien valikoituminen pihalla on vilkas tapahtuma. Niin nytkin. Pihalle muodostuu omatoimisesti parijono, josta erottuu myös yksi riehakas kolmen ketju. Kasvattajat arvioivat muodostelmaa harjaantuneesti; turvallisuustekijät, henkilökemiat ja temperamentit huomioidaan. Eikä ilman paria jätetä ketään. Pientä säätöä tälläkin kerralla tehdään: kolmosketju typistetään, kaksi eläväisintä retkeilijää saavat rauhallisesti (ja suoraan menosuuntaan) etenevät parit. Kaksi haaveilijaa taas saavat kerkeäjalkaiset moottoreikseen. Hiljaisen parasta ajatellaan, kun hänen kätensä liitetään verbaaliakrobaatin kätöseen. Tunnen omassa kädessäni pientä nykimistä. Ujo varmistelee itselleen kävelyseuraa. Nyt kaikilla on parit. Ja Haaveilijalla pissahätä.

Keskustelua, kerrontaa, riemua, laulantaa, hypähtelyä, tarkkoja havaintoja ympäristöstä – käsi toisen kädessä. Kuuntelemme Ujon kanssa takanamme kulkevan kaksikon tauotonta keskustelua. Aiheet vaihtuvat ennakoimatta.

-Mä en kuole ikinä.

-En mäkään.

-Mä oksensin kerran laivassa.

-Joo mut mun sisko oksensi lentokentällä. Oksennus meni muovikassiin. Vähän meni lattialle…

-Joo. Ja arvaa mitä, mun mummi on mun isän äiti ja mun vaari on mun isän isä.

-Aha.

Ujo taivaltaa huoletonna, hieman takakenossa, ja tähyilee pilviä. Tunnen olevani hänen turvallinen navigaattorinsa tällä metsätiellä. Meillä kummallakaan ei ole juuri nyt pakottavaa tarvetta puhumiseen.

Hajaantuminen ja vapaus! Parijono purkautuu metsäaukiolle tunnin ajaksi leikkeihinsä. Metsä tarjoaa selvästikin vapauden tunteen. Tämä huomioliivikansa ymmärtää kuitenkin myös rajansa: aikuisen pitää aina olla näkyvissä.

Kun on aika lähteä takaisin, toistuvat vakiokysymykset.

– Onks pakko olla sama pari?

– Voidaanks me olla kolmestaan?

Ujo kipittää jonon liepeille ja näyttää kuin etsisi jotakin. Tarjoan hänelle kättäni, mutta hän jatkaa tähyilyään. Hänessä on selvästikin tapahtunut jokin muutos. Olisiko metsä  voimaannuttanut häntä? Hän lähestyy ikätoveriaan ja kysyy rohkeasti peruskysymyksen.

– Ooksä mun pari?

Hymy on onnistumisen merkki.