SIISTI JA HUOLETON

 

Huolettoman (5) habitus on – niin, no sanotaan, vaikkapa rento. Hän kyllä saa pukeutumis- ja siistiytymisohjeita päivittäin, mutta ei silti oikein ymmärrä miksi paidan tulisi olla puettu oikein päin, saappaiden tietyissä jaloissa ja nappien napitettu. Tai mitä haittaa on kaakaoviiksistä, hihaan pyyhitystä räkäviirusta tai päivän mittaan mustuneista sormista? Tärkeämpää on päästä nopeasti siirtymään tilanteesta toiseen ja elämään unelmiaan todeksi. Siinä kohtaa lika tai nurinpäin ovat hänelle vain sanoja.

Siistin (4) maailma on järkkynyt. Hän kääntyy katsomaan minua huolestuneen näköisenä. Puhetta ei kuulu, joten menen hänen luokseen.

– Mikä hätänä? 

Hän osoittaa sormellaan pöydän pintaa. Avautuu sitten ohuella, kärsivällä äänellä.

– Toi. Laitto. Muruja. Mun puolelle.

Tutkin pöydän pintaa. Siinä tosiaan erottuu muutama hapankorpun murene. Ne ovat nähtävästi kulkeutuneet pöytänaapurin puolelta Siistin muruttomalle reviirille. Naapuri Huoleton rouskuttelee korppuaan ja tuijottaa ajatuksissaan kaukaisuuteen, havahtuu sitten ja huiskaisee huolenaiheet lattialle. Siisti hämmentyy ja tarkistaa, ettei mitään lennähtänyt hänen vaatteisiinsa. Asettelee samalla paitansa etumusta niin, että printti on suorassa.

Huoleton rakastaa kuran, maalien, massojen ja yleensäkin kaiken uuden – ja sotkuisen – käsittelyä. Hänen toimintansa on runsasta ja roskaisaakin, mutta niin palkitsevaa. Siistille paperimassan käsittely aiheuttaa puistatuksia. Hän tarvitsee aikaa ja tukea uusien asioiden ja epäjärjestyksen kohtaamiseen. Tärkeää on, että molempien temperamentit huomioidaan ja hyväksytään. Ne eivät suinkaan ole vastakkaisia vaan yksilöllisiä.

Huoleton istahtaa intoa puhkuen eteisen penkille. Aamupäivän ulkoilu on tehnyt hänelle hyvää ja kura on tavanomaisesti kultivoinut hänen vaatetuksensa. Hän ojentelee rennosti jalkojaan minua kohti.

                      – Voiksä ottaa multa nää lenkkarit?

                      – Osaathan sinä itsekin.

                      – Joo mut emmä voi. Mun kädet likaantuu.