TUNTEIDEN TULKINTAA / INTERPRETENDING FEELINGS

Tyyni ja Eloisa odottelevat eteisessä äitejään. Siinä kuivauskaapin vaimeassa hurinassa ja lämpimässä henkäilyssä, lenkkareiden ja kumisaappaiden tutussa ominaistuoksussa on mukava jutustella kahdestaan kaiken maailman asioista. Tällä kertaa tunnelma on kuitenkin vaisu. Tyynin mieltä tuntuu painavan jokin asia. Hiljaisen pohdinnan jälkeen hän avautuu kaverilleen säästeliäin sanoin.
–Kun – kun mä en ymmärrä.
Eloisa nyppii keskittyneenä hiustensa latvoja, mutta reagoi kuitenkin avaukseen nostamalla katseensa. Ei kysy mitään vaan antaa toiselle aikaa järjestellä ajatuksiaan – ja itselleen viimeistellä hiusosiotaan. Tyyni jatkaa hiljaisella äänellä.
–Kun siis mulle ei oo koskaan ennen kukaan suuttunut.
Tauko. Eloisa kiinnostuu, päästää hiusosion vapaaksi ja tarttuu aiheeseen.
–Kuka suuttu sulle?
Tyyni alkaa saada puhtia puheeseensa.
–Noh, kun mä sanoin Pinkille ulkona, että ollaanks kavereita, niin se suuttu ja lähti potkulaudalla pois. Mä en ymmärrä.
Vastapäätä istuva Eloisa nojaa päätään käsiinsä ja tuntuu hakevan selitystä tapahtumalle, joka on aiheuttanut murhetta hänen kaverilleen. Sitten hän terhakoituu ja alkaa taustoittaa tapahtunutta.
–Mä kuule tiedän miks Pinkki näytti suuttuneelta.
Tyyni suoristaa selkänsä ja näyttää toiveikkaalta.
–Kato siinä kävi sellasta, että Pinkki ei kuullut mitä sä sanoit. Se luuli väärin, että sä halusit sen potkulaudan. Siks se lähti pois ja näytti suuttuneelta.

En tiedä mitä todellisuudessa oli tapahtunut. En tiedä halusiko Eloisa ainoastaan lohduttaakseen toista ja esittää positiivisen tulkinnan asiain laidasta. On vain aina niin sykähdyttävää nähdä pienen tarjoavan empatiaa toiselle pienelle – pop-up mental trainerin auttavan kipeän asian kohtaamisessa. Lämmittävää on myös huomata kuinka he ratkovat keskustelemalla ihmissuhdekiemuroitaan.

Tyyni sulattelee Eloisan tulkintaa tovin. Se alkaa hänestäkin tuntua oikealta, kun sen vielä sanoo itse ääneen.
–Niin – se varmaan luuli, et mä otan sen potkulaudan. Nii-ih.
Eloisa nyökyttelee vielä kannustavasti Tyynille, tarttuu uuteen hiusosioon ja jatkaa sukimistaan.
–Kysy siltä sitä huomenna.
Keskustelu tuntuu päättyneen. He huokaisevat lopuksi melkein yhtäaikaisesti.
–Nii-ih.

 

INTERPRETING FEELINGS

Calm and Lively are waiting for their moms at the hallway. In the soft humming and warm sighing of the drying cabinet, amidst the familiar intrinsic odor of sneakers and wellies, it is fun to chat about all kinds of things. However, this time the atmosphere is muted. Calm seems to be bothered by something. After silent contemplation, she sparingly opens up to her companion.
– I just don’t get it.
Lively is focused on playing with her hair locks, but cares to lift her gaze. She does not inquire into the matter, letting the other concentrate her thoughts, and herself to finish the lock. Calm continues with a subdued tone.
–Noone else has got angry at me before.
A pause. Lively lets go of her hair and gets on board.
–Who got angry at you?
Calm begins to pick up pace.
–Well, outside when I said to Pink, “Lets be friend, alright?”, she just got angry and left on her kick scooter. I don’t get it.
Lively, sitting at the other side, rests her head on her hands, and appears to be searching for an explanation for this incident that has caused woe for her friend. After a moment she livens up and starts to expound the event.
–Hey, I know why she looked angry.
Calm straightens her back, looking hopeful.
–She just didn’t hear what you said. She thought you wanted her scooter. Thats why she gotcross and left.

I do not know what really had happened. It may be that Lively just wanted to comfort the other by living a positive interpretation of the situation. Nevertheless, it is so heartwarming to see a young one offering some empathy to another – a popup mental trainer helping to come to terms with a painful matter. It is also touching to observe them untangling relationship problems by discussion.

Calm ponders upon the explanation for a while. It begins to feel right, after saying it out loud herself.
–Yeah, she probably thought I would take her scooter. Yeah.
Lively nods encouragingly, grabs a new lock, and resumes grooming.
–Ask her it tomorrow.
The discussion seems to have ended. Almost simultaneously, they sigh.
–Yeah.

 

Käännös / translation Mikael Koskela