UTELIAS

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tapahtuma on sinänsä vain pieni ohikiitävä hipaisu maailmani tapahtumien virrassa, mutta siitä huolimatta se tulee usein jouluna mieleeni.

Päiväkodin joulujuhlaa harjoiteltiin innokkaasti. Pieneen näytelmän tapaiseen kuului rekvisiittana kasa lahjapaketteja. Moneen kertaan oli yhdessä käyty läpi oleellinen tieto selkosanaisesti; paketit ovat tyhjiä, niissä ei ole mitään. Ei mitään. Ja vielä; jos ne avattaisiin, niissä ei olisi mitään. Siis ei mi-tään.

Tyhjät paketit kiehtoivat. Niitä käytiin nostelemassa, niiden sisältöä – siis tietenkin, jos niissä olisi joitain – arvuuteltiin. Niitä ravisteltiin, kuulosteltiin – ja kohdeltiin niin kuin lahjapaketteja nyt yleensä kohdellaan: uteliaalla kunnioituksella. Sitten vielä yhteen ääneen vakuuteltiin toinen toiselle, että ne ovat vain leikkipaketteja. Viikon kuluessa alkoi vaikuttaa siltä, että tosiasia oli hyväksytty.

Viimeinen harjoitus oli ohi. Nyt tekisivät liikunta ja raikas ilma hyvää! Eteisen täyttää iloinen joulujännitteinen mekastus. Haalareiden kahinan jo melkein vaiettua, ilmestyy viimeisenä eteisen ovelle Pienin (3). Hänen tossuunsa on tarttunut joulukuusesta lameenpätkä. Hän hyräilee hyväntuulisena täähtöönen…tam-ta-taa… ja haluaa, että häntä autetaan pukeutumisessa. Vetää sitten ähisten jalkineet itse jalkoihinsa.
–Ei ollu mitään.
–Niin missä?
–Paketissa. Avasin. Ei ollu mitään…
–Avasit näytelmän paketin?
Hän levittelee käsiään hämmästyneen näköisenä.
–Joo. Mutta ei ollu lahjaa. Oli tyhjä.

Tämä uteliaisuus, tämä vilpitön, pohjaton ja periksi antamaton uteliaisuus – toivottavasti se on hänessä säilynyt. Se sai hänet myös ratkaisemaan yhden niistä – joulun salaisuuksista.

 

 

Hyvää joulua lukijani!