HAVINAA JA KASVATUSVINKKI

Alkuperäinen kuva: Jasper Koponen, 6 v.
Alkuperäinen kuva: Jasper K. 6 v.

 

–Mutta eikö niillä ollut ruokaa mukana pelastusveneessä?
–Ei tainnut olla.
–Tuliko niille sitten kova nälkä?
–Luulisin, että heille tuli paremminkin niin kova kiire pelastautua, että ruoka ei tullut mieleen.
Luen heidän valitsemiaan kohtia Titanic-kirjasta. Teos on viisi- ja kuusivuotiaan yhteinen valinta kirjastoretkellä. Kysymyksiä satelee ja yritän parhaani mukaan vastailla heille. Lapsille suunnattu kirja on täynnä havainnekuvia, mittakaavaa elävöittäviä piirroksia ja valokuvia.

Tutkimme kuvia ja pohdimme vuonna 1912 tapahtunutta tragediaa. Määrittelen ajankohtaa monin sanoin: kauan sitten, yli sata vuotta sitten ja silloin, kun ei ollut vielä kännyköitä eikä pelastushelikoptereita … laivat olivat erilaisia, elämä oli erilaista, kauan, kauan sitten. He jäävät välillä hetkeksi mietteisiinsä. Sitten uteliaisuus taas ponnahtaa pintaan; he osoittelevat vuoron perään etusormillaan seuraavaksi luettavia kohtia. Kirjan alusta, lopusta ja keskivaiheilta – edestakaisin. Siinä aikaratas liikkuu poukkoillen ja historia havisee voimalla. Olemme selvästikin merkityksellisen asian äärellä.

Maalailen heidän mieliinsä vuosisadan takaisen laivan hulppeaa ja koristeellista sisustustyyliä. Katselemme merenpohjasta makaavasta hylystä löytyneiden esineiden kuvia. He vaikuttuvat ja silittelevät kuvia sormillaan. Jatkan kertomalla upeasti sisustetuista suurista hyteistä, salista ja monista ylellisyyksistä. Nuorempi jättää etusormensa matkalaukun kuvan päälle kuin kirjanmerkiksi ja jää tuijottamaan minua silmissään oivaltamisen iloa ja odotusta kokemusperäisemmästä tiedosta.
–Hei olitsäki siellä matkalla? Olitko?

Pienten käsitys ajasta hahmottuu pikkuhiljaa ja sen huteruutta ei aina tule ajatelleeksi. Aikamääreet voivat olla vain sanoja, jotka vasta etsivät sijoittumistaan oikeisiin paikkoihin; eilinen, huominen ja varsinkin ylihuominen ja toissapäivä ovat abstraktioita, jotka saattavat heittelehtiä pienten sanastossa sattumanvaraisesti. Aikuiselle sata vuotta sitten-aikajanan alkupää hahmottuu vaikkapa laskeutumalla siihen ajan tikkaita pitkin tiettyjen vuosikymmenien tuomien mielikuva-askelmien kautta. Viisivuotiaalle kauan sitten voi olla mitä tahansa mennyttä; viime viikonloppu, silloin kuin hän itse oli pieni tai isä oli lapsi – tai silloin kun oli dinosauruksia. Dinosauruksien aikakauden kaukaisuuden saattaa taas määrittää se, oliko mummi silloin syntynyt vai ei. Niin monen monta askelmaa vielä puuttuu pienen aikatikkaista. Hyvä niin.

Katselemme Titanicista tehtyä poikkileikkauskuvaa. Tutkimme pienimpiäkin yksityiskohtia. Ihmettelemme laivan suuruutta. Toinen kirjan lainaajista näyttää tehneen riemastuttavan havainnoin. Hän zoomaa ensin kauempaa ja sitten lähempää kuvassa näkyvää eräänlaista kaappirivistöä kuin vakuuttuakseen löydöksestään.
–Joo-o!
–No, mitä?
–Tuossahan on niitten pelikoneet! Upposko nekin?

Kauas on lyhyt matka.

 

Se kasvatusvinkki…

Idättäminen, versottaminen, kasvattaminen ja kasvun alkamisen seuraaminen ovat mielenkiintoista puuhaa! Meillä seurataan perunan, maapähkinän, herneen ja avokadon itämistä sekä porkkanan, purjo-, valko- ja keltasipulin versoamista. Innostusta riittää; kasvua käydään tutkimassa monta kertaa päivässä. 6-vuotias raahasi pienen nojatuolin kasvipöydän eteen ja totesi: ”Mä tuijotan nyt näitä kasveja tässä.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA