HILJAINEN KEITTÄJÄ

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Leikissä ei tuntunut olevan mitään juonta; pelkkää hyppelyä, töytäilyä, karjumista ja kiljahtelua. Ja sen kaiken keskellä – tai oikeastaan sivussa – seisoo Hiljainen jotenkin eksyneen näköisenä. Hän seuraa muiden leikkiä kuin katsomon puolelta eikä näytä löytäneen omaa rooliaan. Hän tarvitsee apuani.
–Hei, emmekö sopineetkin, että kaikille löytyy leikissä tekemistä. Nyt Hiljainen kuitenkin seisoo yksin eikä pääse mukaan leikkiinne.
Metsän väki pysähtyy ja jää huohottamaan hikisenä ja ihmeissään. Seikkailija Ehtiväinen kiiruhtaa raportoimaan.
–Kyllä sillä on tehtävä. Se on keittäjä. Se tekee meille ruokaa, ku me tullaan metsästä kotiin. Muut nyökyttelevät. Eläväinen lukitsee vielä vastauksensa.
–Nii!
Käännyn Hiljaisen puoleen. Hän tarvitsee kannustusta ja turvallisuuden tunnetta ilmaistakseen itseään.
–Muistathan, että voit aina itse kertoa mitä haluat leikissä tehdä. Ei tarvitse tehdä mitä muut määräävät. – Haluaisitko myös olla metsästäjä? Vai hakisinko sinulle kattilan ja kauhan, että voisit olla ihan kuin oikea keittäjä?
Hiljainen katsoo minua päättäväisen ja torjuvan näköisenä.
–En halua. Tän keittäjän ruuat on loppu. En tarvii kattilaa.
Metsän väki sanoo hänelle hei-heit ja palaa jatkamaan meluisaa menoaan – ravinnotta.

Leikin merkitys on kiistaton, ja pedagogin tehtävä päiväkodissa on, paitsi mahdollistaa leikki, myös havainnoida, tukea ja rikastuttaa sitä. Parhaiten se onnistuu myötäelämällä tai tarvittaessa olemalla  taustavoimana läsnä. Minusta tuntuu, että nyt on se tarvittaessa. Puhutan Hiljaista.

–Siis ruoka on loppu? Mistä saataisiin lisää?
Hiljainen katsoo minua hämmentyneenä.
–Mä odotan ja haen kohta susia.
–Ahaa. Oletko itse joskus syönyt sitä – sushia?
Hiljainen näyttää hämmentyneeltä. Hän ei sittenkään näytä tunnistavan ruokalajia. Tarkennan kysymystäni.
–Niin, siis niitä pieniä makupaloja, kalaa, riisiä, sellaisia rullia…?
Hiljainen alkaa löytää nopeasti sanoja. Hänen äänessään on närkästystä.
–Ei tää sellasta! Tää metsästää suseja. Nää syä susikeittoa. Leikisti!
– Ahaa.

Hiljainen seisoo vielä hetken asemissaan. Sitten hän lähtee etenemään kohti meuhkaavaa metsän väkeä. Kuulen hänen kutsuvan hyvin hiljaisella äänellä ruokailijoita.
–Ruokaa!
Jollain käsittämättömällä tavalla metsän väki huomioi kokin lähes äänettömän kutsun ja tulee hänen luokseen. Kukin vuorollaan ryystää hänen kädestään susikeittoa, kiittää ja häviää keiton voimaannuttamana taas metsikköön. Kokki palaa päivystyspaikalleen seuraamaan meluisaa väkeä. Hän näyttää nauttivan katselusta hetken ja alkaa sitten   valmistella seuraavaa ateriaa. Ilman kattiloita, kauhoja, lautasia tai lusikoita. Hän näyttää tärkeältä – niin äärettömän tärkeältä ja oman roolinsa mittaiselta.

Rikastuttaa, tukea, antaa mahdollisuus – ymmärrän jälleen kerran, että en voi käsikirjoittaa leikkiä heidän puolestaan. Poistan siis ennakoivan tekstinsyöttöni ja jätän heidät leikkimään.

***

Viikon kädentaitotehtävä

5- ja 6-vuotiaat maalasivat nämä haitarilaskostetut jättitulppaanit  kostutetulle vesiväripaperille raidoittain kahdella peitevärisävyllä.  Ohessa malli sopivaan kokoon suurennettavaksi. Varret ja lehdet taiteltiin myös kolmiulotteisiksi. Kukat aseteltiin kevättuulen viemiksi. Alusta maalattiin eläväpintaiseksi vihreän ja keltaisen sävyillä vaahtomuovitelaa käyttäen. Kevät on tullut!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA