LINNUN LAILLA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuva: Leena Ahtela

 

Pinkki (5) pitää kädestäni kiinni ja hypähtelee huolettomasti kävellessään. Me luotsaamme kirjastosta palaavaa eläväistä parijonoa kohti päiväkotia. Olen enemmänkin kuuntelijan kuin vastavuoroisen keskustelijan roolissa parini kertoillessa rönsyilevästi ajankohtaisista asioistaan. Pelkkä kuuntelu ja ahaa tuntuvat hänelle kyllä riittävän; minulle ei juuri jää taukoa mahdollisiin kommentteihin.

Yhtäkkiä hän kuitenkin hidastaa, kumartuu ja jää tarkkailemaan puistokoivun alla tepastelevaa lintua. Jono takanamme pysähtyy tottuneesti olettaen, että jollakin on kivi lenkkareissa, jonkun nenä täytyy niistää tai jonkun pari vaihtaa. Pinkin kysymys tulee lähes kuiskauksena.
–Mikä lintu toi on?
–Taitaa olla varis. Mustavaris.
Hänen ääneensä ilmaantuu lintubongarin riemua.
–Ukki! Olisko se meidän ukki!
–Niin…siis?
Hän osoittaa innoissaan lintua.
–No tossa!
–Ahaa – siis mitä tarkoitat?
–Että toi lintu voi olla meidän ukki!
Alan yhdistää viitteitä ja käsittää, että kyseessä saattaa nyt olla ainutlaatuinen kohtaaminen. – Onko sinun ukkisi kuollut?
–Joo, on. Ja nyt ukki on lintu ja voi lennellä ja hypellä vapaana. Sinne ja tänne.

Parijonomme nytkähtää taas liikkeelle. Kuljemme molemmat ajatuksissamme. Vilkaisen vielä taakse jäävää kesyn oloista, hieman nukkavierua urbaanivarista, joka jäi koivun juurelle nokkimaan syötävää itselleen. Soisin niin mielelläni tämän arkirealistisen näyn taipuvan herkemmäksi – tyyliin Varpunen jouluaamuna.

Arvelen, että Pinkki on saanut ukin poistuttua hänen elämästään lohdutukseksi herttaisen mielikuvan ukkilintusesta. Ja Pinkistä, toisin kuin turhan kriittisestä aikuisesta, tuntuu esteettiseltä kannalta olevan täysin merkityksetöntä mitä siivekkäiden lajia vapauden symboli edustaa. Varis kelpaa tehtävään hyvin.

Pinkki kääntää päätään takanamme kulkevan ystävänsä suuntaan. Hänen äänessään on nyt aikavuutta.
–Kuule, eiks ole kiva, että sitte kun sä kuolet, niin sustakin tulee lintu?
–Häh? En mä kuole.
–Niin, mutta sitte kun kuolet. Voit vapaana lennellä. Hypellä nurmikolla ja tehdä kaikkea kivaa.
Ystävä ei tunnu alkuunkaan syttyvän ajatuksesta.
–Ai niin ku vaikka varis?  Se on ruma. En halua.

Pinkkiä ei ystävän torjuva vastaus tunnu lannistavan. Päinvastoin; hän näyttää onnelliselta kulkiessaan kepein askelin siinä vierelläni. Puristan kevyesti hänen kättään ja hän hymyilee. – Minusta tuntuu, että olen tavattoman onnekas, kun sain juuri hänet tänään kävelyparikseni.

 ***

Äitienpäiväkortti

Tämän hellyyttävän kortin alkuperäinen malli on Pinterestistä. Osat on leikattu tapetin paloista (kierrätystä!). Kortin tekeminen vaatii jo hyviä saksitaitoja, mutta tässäpä taas mukava tilaisuus kahdenkeskiseen rauhalliseen tuokioon  lapsen kanssa. Meillä ainakin (5-7-vuotiaiden ryhmässä) äitilintu ja poikanen herättivät mukavia keskusteluja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuva: Leena Ahtela
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuva: Leena Ahtela