KANSISSA

Kansio on hänelle äärettömän tärkeä. Mistäkö tiedän? Siitä, että hän on esitellyt sen minulle lähes päivittäin kahden viikon ajan – siitä lähtien, kun se ilmestyi hyllyyn kesätauon jälkeen.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuva: Leena Ahtela

Hän (5) kantaa punaisen kansionsa ylpeänä hyllystä eteeni ja pyytää katsomaan sitä kanssaan. Aloitamme alusta; ensimmäisillä sivuilla on minimalistisia vetoja punaisella tai vihreällä tussilla. Ne kuvaavat ketsuppia ja salaattia – tai jotain vaan, niin kuin hän sanoo. Seuraavien sivujen ilmaisussa on jo varmuutta ja uudenlaisia työtapoja otettu käyttöön: liimaa, hilettä, saksilla muotoiltua paperia… Kaikille abstraktioille löytyy nimike tai pieni tarina. Loppuosan sivut taas kertovat valokuvin hänen viime kauden arjestaan päiväkodissa; leikkiä, hiihtoa, kavereita – muistoja, muistoja…

Kansion sisältö on vielä melko suppea, mutta sitäkin tärkeämpi hänelle. Hän silittelee kuvia, tunnustelee niiden tekstuureja, tekee huomioita, kyselee mielipidettäni ja sulkee sitten lopuksi kansionsa hellävaraisesti. Olemme hetken hiljaa sen äärellä. Hän katsoo minua syvälle silmiin.
–Haluisitko katsoa vielä tän mun kansion?
–Noo (pidennetty no tarkoittaa, että en nyt kyllä ehtisi millään), mikäpä siinä, katsotaan vaan.
Toistoa. Hän kääntelee sivuja rauhallisesti, innostuu joistakin asioista, löytää yhä uusia yksityiskohtia ja lopuksi sulkee taas kansion. Hän laskeutuu tuoliltaan ja on jo menossa palauttamaan sitä hyllyyn, mutta kääntyy vielä kuin varmistuakseen.
–Vai haluisitko sä vielä katsoa tätä mun kansiota?
–Noo, tuota, jos huomenna taas… Sitä on kyllä kiva katsella.
Kansio on hänelle äärettömän tärkeä. Mistäkö tiedän? Siitä, että hän on esitellyt sen minulle lähes päivittäin kahden viikon ajan – siitä lähtien, kun se ilmestyi hyllyyn kesätauon jälkeen.

Lasten omia kansioita sanotaan päiväkodissa kasvun kansioiksi. Niihin kootaan heidän piirustuksiaan, kädentaitotehtäviään, valokuvia, kirjattuja kertomuksiaan jne. Ne ovat dokumentteja heidän kasvustaan ja kehityksestään – pienten portfolioita, joiden suurin merkitys on siinä, että he voivat itse pysähtyä niiden ääreen toteamaan, hämmästelemään ja ihastelemaan oman kasvunsa ihmettä. Ja mikä parasta; tämän voi tehdä myös yhdessä kavereiden kanssa. Katotaanks mun kansiota-ehdotus saa lähes aina kaverilta kannatusta. Yhdessä on sitten mukava hekotella hyväntahtoisesti vauva-aikaisille kuville ja sotkumaalauksille, painaa kämmen pienen sormivärillä painetun käden kuvan päälle ja todeta huikea kokoero ja lopuksi ihastella viimeviikkoista, taiten tehtyä viskaritehtävää. Kansiot puhuttavat, avartavat aikakäsitettä, lisäävät läheistä vuorovaikutusta lapsen ja aikuisen välillä. Mitä muuta yhtä tärkeää ja ikiomaa päiväkodissa lapsella on sen naulakkopaikan (Rokelon) lisäksi?

Ehtiväisen (3) kansioon on kertynyt jo huomattava määrä materiaalia. Hän kantaa sen kolmen kaverinsa ja minun katsottavaksi. Tulkitsen heille tekstejä, etsimme valokuvista hänen muinoin vielä niin vähähiuksisia kavereitaan ja eläydymme hänen varhaistuotantonsa myötä hänen ensimmäisiin ikävuosiinsa. Paljon onkin jo ehtinyt tapahtua; esiin tulee myös kuulamaalaustekniikalla kuvioitu kartonkisydän. Se herättää kavereissa ihastusta. Ehtiväinen vie kasvonsa lähelle siistireunaista teosta tutkiakseen sitä tarkemmin. Hän tekee nopean päätelmän.
– En o tota tehny! Sydäntä.
– No, et ehkä leikannut, mutta kuulamaalannut varmaankin…
– En to-del-la leikannu!
Ehtiväinen alkaa näyttää hieman pitkästyneeltä. Hän vilkaisee vielä kansiotaan, etsii sitten katseellaan kesken jäänyttä rakenteluprojektiaan ja suuntaa sen luo. Kansiosta vaikuttunut kaveritrio jää vielä kääntelemään ihastuneena seuraavia sivuja sydänteoksen tekijäkysymykseen sen kummemmin juuttumatta. Kansio on täyttänyt jälleen yhden monista tehtävistään: paitsi, että se kokosi joukon samanhenkisiä ihmisiä äärelleen keskustelemaan, se johdatteli itsearvioinnin  kautta oman käden jäljen tunnistamisen.
To-del-la.

***

VAAHTERASTA PUDONNEET

Maasta poimitut vaahteranlehdet pujoteltiin tiuhasti jämäkkään (parimilliseen) rautalankaan, joka kiepautettiin ympyräksi. Lehtien annettiin kuivahtaa ja käpristyä. Kranssihan siitä tuli! Suihkaus kultaa ja valot –  jos haluat lisää syystunnelmaa. Vaahteranlehdistä on vaikka mihin: tuhatjalkainen (ohuempi rautalanka kelpaa), kevyet vaahteraiset puuhelmien kera langassa tai siimassa, rautalankaan pujotellut hahtuvaiset (huomioi käpristymissuunta). Kuivattuinakin vaahteranlehdet ovat melko kestäviä rapsakkuudestaan huolimatta. Kuvan kranssi nimittäin putosi lattialle, mutta näyttää edelleenkin lähes alkuperäiseltä. Katso kuvat ja inspiroidu! Jaa eteenpäin, jos arvelet jonkun muunkin vaikuttuvan karun kauniista materiaalista!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Näin me teimme.  Kuva: Leena Ahtela

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tuhatjalkainenko?  Kuva: Leena Ahtela

 

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tuhatjalkainenpa hyvinkin.  Kuva: Leena Ahtela

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kranssi siitä kuitenkin tuli.  Kuva: Leena Ahtela

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Suihkaus kultaa sinne tänne.  Kuva: Leena Ahtela

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ruudun takaa.

 

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kevyt vaahterainen langassa.  Kuva: Leena Ahtela

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Valaistunut.  Kuva: Leena Ahtela