BLOGIN TAKAA

Joku on joskus todennut minulle, että aikaisinpa sinun täytyy sunnuntaiaamuna herätä, kun olet jo kahdeksaan mennessä kirjoittanut blogitekstisi ja julkaissut sen. Ei hyvänen aika, ei se niin mene! Joku toinen bloggaaja voi toimia siten, mutta en minä. Etenen hitaasti.

Päiväkodissa kyllä sattuu ja tapahtuu koko ajan, mutta miten onnistua valikoimaan aihe, joka puhuttelee, koskettaa tai ilahduttaa muitakin kuin minua? Kyllä se löytyy, ja viimeistään perjantai-iltana alan koota tekstille runkoa, listata avainsanoja ja viimeistellä mukaan liitettävää kädentaitotehtävää kuvineen. Siinä vaiheessa toivo ja epätoivo alkavat vuorotella.

Tästä voi tulla hyvin kuvaava.
Tylsä. Delete.
Ei tätä kukaan ymmärrä.
Tää on ihan…..
Voisi tästä ehkä sittenkin syntyä jotain.
Tämä on hyvä lause.
Vaihdan vielä nämä kappaleet – on sujuvampaa.
Miksi tämä kone herjaa tämän sanan kohdalla, vaikka se on oikein?!
Tämä teksti kulkee sittenkin!
Tai en nyt tiedä.
Joku varmasti iloitsee tästä.
Nyt teen tämän kyllä loppuun!
No, tämähän kertoo hyvin sen mitä ajattelin.

Olen maaliskuun alusta alkaen ollut ensimmäistä kertaa aivan itsenäinen, mihinkään sitoutumaton kirjoittaja. Pöytälaatikkoon kirjoittaminen ei kohdallani toimi. Kaikki aiemmat tekstinikin ovat menneet vuosien aikana sopimuspohjalta suoraan julkaisuun eri tahoille. Nyt minulla on sopimus vain itseni kanssa. Aika tiukka sopimus.

Kirjoittaminen ei ole mitenkään minulle pakollista. Miksi siis tämä vaivan näkeminen? Jaa-a, hyvä kysymys. En leiki kirjailijaa enkä mitään muutakaan taiteilijaa. Olen tavallinen lastentarhanopettaja, mutta tämä kirjoitusvimma on ollut minulla aina. Etsin jatkuvasti muiden kirjoittamia tai lausumia täydellisiä lauseita. Omilla lauseillani haluan kertoa varhaiskasvatuksesta niistä myönteistä ja hyvällä tavalla puhuttelevista asioista.  Niistä, joilla on taipumusta jäädä kaiken muun isomman jalkoihin – päiväkodin elämästä aivan ruohonjuuritasolla.

Kun teksti alkaa olla valmis, oikoluetan sen silloin tällöin kotikriitikolla. Minun on vaikea kestää hänen hiukankin negatiivista palautettaan, ja hän tietää sen. Positiivista taas tivaan perustelemaan tarkemmin.

Valitsen kuvat, käsittelen ne ja lisään niihin tekstit. Blogialustani on tämä  WordPress, hieman joustamaton ja kömpelö, mutta luotettavasti toiminut.  Vien tekstin ja asettelen kuvat alustalle sekä esikatselen ja korjaan tarvittaessa tulosta – aika monta kertaa. Viimeistelen avainsanoilla ja se on sitten siinä. Vai onko? Toivo ja epätoivo…

Sunnuntaiaamuna teen vielä pikasilmäyksen sivulle ja klikkaan reippaasti julkaise-painiketta. Jaan päivityksen Facebookissa ja avaan Google Analytics verkkoanalyysin. Ilokseni huomaan sen vauhtiin lähtevistä luvuista, että kyllä tätä joku – tai oikeastaan aika monikin lukee. Jopa maailman äärissä asti.  Sitten aamukahvi ja sanomalehti – onnellinen tunne.

///

KIMALAISET
Pienet pörisijät syntyvät helposti ns. norkkotekniikalla. Musta ja keltainen noin 1,5 x 20 cm paperisuikale liimataan aluksi kulmittain ja taitellaan sitten vuoron perään toistensa päälle. Pääksi leikataan keltainen ympyrä, ja siivet syntyvät kahdesta kaksinkertaisesta paperitaitoksesta (ks. kuva). Tuntosarvet ja silmät (meillä ehdottomasti myös nenä ja suu) viimeistelevät nämä iloiset hyönteiset.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kimalaisparvi
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hyvää kesää!

Kuvat: Leena Ahtela

Päiväkodin elämää-blogi hiljentää tahtia kesän aikana, eikä päivityksiä juurikaan synny. Nautitaan kesästä ja kerätään voimia! Blogin Fb-sivuista tykkäämällä pysyt ajantasalla julkaisuista! Ihanaa kesää!