ULKOPUOLISENA

Kaikki ovat saaneet ruuan eteensä. Keskustelu käy vilkkaana. Tässä kolme- ja neljävuotiaiden pöytäseurueessa istuu tänään verbaaliakrobaatti, pari aina aktiivista kommentaattoria, seurailija, harras kuuntelija, humoristi, itsekseenpuhuja – ja yksi syömiseen keskittynyt.

On mielenkiintoista seurata tällaista pientä, jo aika lailla itseohjautuvaa seuruetta toisesta pöydästä käsin ikään kuin ulkopuolisena: Pöytätavat hallitaan, mutta niiden käytäntöön soveltaminen on vielä hieman suurpiirteisessä vaiheessa: Röyhtäilyä ei mitenkään ihmetellä tai paheksuta, varsinkaan jos röyhtäilijä huomaa kuitata asian ”se vaan tuli”-kommentilla. Leivän nuolemiseen suhtaudutaan kaverillisen empaattisesti, koska jokainen ymmärtää margariinin tuoman viileän makunautinnon, kaverille ojennetaan leipäkori samalla pahoitellen, että se on jo tyhjä… Kaiken kaikkiaan asiat alkavat kuitenkin sujua. Yhdessäolosta ruuan äärellä nautitaan melko äänekkäästi, mutta sopuisasti – ainakin ajoittain.

Tällaisina hetkinä saatan tuntea itseni jollakin haikealla tavalla ulkopuoliseksi: En olekaan seurueessa ohjaamassa keskustelua suuntaan tai toiseen, käyttämässä pedagogista korttiani otolliseen tilaisuuteen laskemalla yhdessä varhaisoppijan kanssa herneitä hänen lautasellaan. – Tai vaalimassa tylsällä jargonillani ”haarukka pitää kiinni ja veitsi tekee työn” niitä seurueen haparoivia perunanpilkkomistapoja. Nuijaperunoita näkyykin heiluvan haarukan päissä yhdellä ja toisella.

Ulkopuolisuuden tunne tulee viimeistään silloin, kun kommentaattori pöytänsä päässä käynnistää mielipidekyselyn.
– Ne laittaa käden ylös, jotka tykkää rispipuurosta!
Rispipuuro? Tarkoittaako hän vispipuuroa vai riisipuuroa? Minusta asia pitäisi ensin täsmentää. Eiväthän toiset voi ilmoittaa mielipidettään tietämättä mistä äänestetään. Nytkähdän jo tuolillani lähteäkseni tukemaan tilannetta. Jostain syystä kuitenkin jään.

Käsiä alkaa nousta ajatuksiani nopeammin. Moni toistaa puuron nimen puheessaan siinä muodossa, kun kommentaattori sen lanseerasi. Kukaan ei kyseenalaista puuron nimeä tai laatua. Kukaan ei epäile kyselijän kielellistä ilmaisutaitoa. Kukaan ei oio, huomauta tai täsmennä. He näyttävät tietävän mitä mielipiteen tiedustelija tarkoittaa – noin suurin piirtein.  Äänestystulos on selvä, mutta tarkistuslaskenta suoritetaan pariin kertaan: Viisi tai kuusi. Tarjotaan kymmentäkin. No, joka tapauksessa lopputulos viittasi kuitenkin siihen, että moni piti siitä jostakin rispipuurosta.

Pöytäseurueen puheenaiheet vaihtuvat hetkessä seuraavaan. Lautaset alkavat tyhjentyä. Kukaan ei tänään tarvitse apuani tai tukeani suoriutuakseen ruokailusta. Siihen kummalliseen ulkopuolisuuden tunteeseeni liittyy kyllä myös paljon iloa heidän hieman kompuroiden oppimistaan sosiaalisista taidoistaan, yhteisestä innostuneisuudestaan ja ennakkoluulottomuudestaan. – Ja vielä; siinä tunteessa on myös uteliaisuutta paitsi pohtia minkälaisia persoonia heistä mahtaakaan vielä kehittyä, myös tietää mitä se rispipuuro oikein on.

***

ENSILUNTA

Lumisia pintoja paperille syntyy helposti näillä kolmella tavalla:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  1. Kiepauta puupalikan tms:n ympärille kumilenkkejä pareittain (myös puuvillalanka käy). Sivele lenkit maalilla ja paina jälki paperiin.
  2. Maalaa kuplamuovia ja paina jälki kevyesti esimerkiksi paperille valmiiksi maalatun puun rungon ja oksiston päälle.
  3. Käytä tiskiharjaa tai männyn oksatupsua ja huiskaise lumipyry paperille.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kumilenkeillä lumisia heiniä tai oksia
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuplamuovilla hiutaleita, palloja…
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lumituiskua tiskiharjalla

Kuvat: Leena Ahtela

Käyhän taas kurkkaamassa Päiväkodin elämää Fb-sivuja. Siellä on lyhyitä, hyväntuulisia päivityksiä viikon varrelta  Tykkäämällä sivuista pysyt menossa mukana! :)