MUTTA KU MÄ EN HALUA!

Ehtiväisen (4) leikki kukoistaa; hän on rakentanut tyynyistä huolella viihtyisän kodin lemmikilleen, ja nyt tämä pieni kulahtanut muovikissa asuu siellä kotoisasti. Tila osoittautuu pian kuitenkin Ehtiväisen mielestä liian ahtaaksi eläimelle. Rakentaja alkaakin suunnitella yksiön laajentamista.
– No niin, tulehan pukemaan! Nyt lähdetään luistelemaan kentälle.

Ehtiväinen ottaa viestin vastaan, mutta sulkee siltä saman tien korvansa. Hänelle esitetty kutsu ei houkuttele, ja hän alkaakin latoa tomerasti tyynyistä perustuksia kissan kodin laajennusosaan.
– Nyt reippaasti, muut ovat jo pukemassa! Tänään on sinun luisteluvuorosi.
Ehtiväinen jatkaa rakennusprojektiaan vakavana ja päättäväisenä. Mikään muu maailmassa ei ole nyt näin tärkeää; kissan on saatava isompi asunto.

Ehtiväisen puoleen kumarrutaan ja hänen käteensä tartutaan. Neuvotteluasetelma on valmis; luistelun vastustaja ja puolustaja. Hän kiskoo kätensä irti vastapuolen kädestä; vaihtoehtoja eikä kompromisseja ole. Päätös on tehty ja se pitää; hän ei lähde luistelemaan.

Houkuttelu kuitenkin jatkuu; hänelle markkinoidaan huolellisesti ja rauhallisesti artikuloiden luistelua puoltavia faktoja, lupauksia huikeista elämyksistä muutaman kaverin kanssa, uuden taidon oppimista, ihanaa talvisäätä – ja parhaana valttina takuuvarmaa mahdollisuutta kissan kodin rakennusprojektin jatkumista luisteluretken jälkeen.

Ehtiväinen ymmärtää pian tulleensa manipuloiduksi ja vaihtoehtojen olevan vähissä. Hän taipuu vastentahtoisesti talviurheilun edessä. Sitä ennen hän kuitenkin ilmaisee vielä vahvan ja äänekkään mielipiteensä.
– Mutta ku mä en haluais! Inhoon luistelua!

Hän myös haluaa ottaa naulakkonsa yläkaapissa säilytyksessä olevan aarteensa taskuun. Noin neliösentin kokoinen, sydäntä muistuttavan muovipala on hänelle merkityksellinen; kai hänellä sentään jotain omia ehtoja voi olla. Nyt hän on valmis lähtöön. Me muut jäämme omiin puuhiimme ja heiluttelemme lähtijöille.

Mietin kuinka pitkälle lapsi voi täällä päättää omista asioistaan. Kumpi on todellinen asiantuntija näissä arjen valinnoissa; lapsi itse vai varhaiskasvattaja? Runsaslukuisen päiväkotiryhmän ollessa kyseessä tuntuu, että kysymys on liian jyrkkä ja tavallaan väärin aseteltukin; on parempi mennä tilanne kerrallaan ja käyttää arkipsykologiaa: ihmistuntemusta, innostamista, patistelua yrittämään ja uusiin elämyksiin, kuuntelua, kunnioitusta – ja perusteltua tietoisuutta kasvatustavoitteistaan.

Puolentoista tunnin kuluttua eteisen täyttää iloinen sekamelska; punoittavia, onnellisia kasvoja, onnistumisen iloa ja uhoa, hurjia selviytymistarinoita… Ehtiväinen loistaa muiden mukana. Hän tiivistää onnistumisensa yhteen lauseeseen.
– Mä osasin luistella! Tykkäsin!
Kehumme, hämmästelemme ja jaamme hänen ilonsa.

Kyselen Ehtiväiseltä myöhemmin tuon pienen, hänen taskuun piilottamansa muoviaarteen merkitystä.
– Se autto mua luistelemaan. Siks mä otin sen mukaan.

Jotain omaa pitää olla – sen tahdon lisäksi.

***

LIIMAMAALAUSTA

Pieniä ”lasimaalauksia” syntyy helposti näin.

  • Levitä liimaa (Erikeeperiä tai vastaavaa) muutan millin kerros (kokeilemalla onnistuu parhaiten) esim. muovisen (raejuusto)purkin kannen päälle.
  • Tiputtele pipetillä tai ohuella tikulla elintarvikeväriä pisaroina liiman päälle ja sekoittele varovasti ympyräliikkeellä väri/värit liiman sekaan. Muuntele ohjetta ja kokeile eri tapoja, käytä silkkipaperia, luonnonmateriaalia ym. Ns. pulloväritkin käyvät, mutta tulos ei silloin ole läpikuultava.
  • Anna kuivua noin vuorokauden ja irrottele varovasti teos muovikannesta. Materiaali on yhä taipuisaa ja palautuu kyllä muotoonsa, vaikka irrottaessa hieman muuttaisikin muotoaan.
Pienet ilmakuplat ovat viehättäviä liiman seassa.
Elintarvikeväreillä syntyy läpikuultavia teoksia.
Silkkipaperi kuultaa myös läpi.
Ns. pulloväreillä tehdyt ympyrät ovat kirkkaita, mutta eivät niinkään päästä valoa läpi.

Kuvat: Leena Ahtela

***

Käyhän taas kurkkaamassa Päiväkodin elämää Fb-sivuja. Siellä on lyhyitä, hyväntuulisia päivityksiä viikon varrelta  Tykkäämällä sivuista pysyt menossa mukana! :)

PÄIVÄKODIN ELÄMÄÄ – PUHUS MULLE NYT ASIOITA. JOKO TILASIT?

Päiväkodin elämää on nyt koottu kirjaksi! Toistasataa kertomusta päiväkodin arjesta on  saatavilla nettikirjakaupoista ja kirjakaupoista. Ilman toimitusmaksua sen tuo perille mm. Booky ja Adlibris. Kirja on julkaistu myös e-painoksena.  Mukavia lukutuokioita!

kansi-mainos