OPAS

Tämä on pieni kuvaus eräästä ohikiitävästä tuokiosta arjessamme – yhdestä niistä lukemattomista, jotka haihtuvat ja unohtuvat ellei niitä kirjaa muistiin.

Olemme valmiit lähtemään metsäretkelle. Ehtiväinen (5) ehdottaa, että me kolme kävelisimme parijonon viimeisinä siten että Uutukainen (3) kulkisi keskellämme.  Ehdotus sopii meille kaikille kolmelle. Heti alkumatkasta huomaan, että Ehtiväinen tuntee pienempäänsä taluttaessaan olevansa erityisen merkityksellinen; tuutori, personal trainer, opastaja talven liukkaalla polulla  – vastuuta kantava vanhempi ja viisaampi ihminen tälle vasta äskettäin ”isojen puolella” aloittaneelle.

Uutukainen tekee luontohavainnon ja kajauttaa sen kirkkaalla äänellä ilmoille.
– Linnut lentää taivaalla!
Ehtiväinen vastaa äänellä, jossa on elettyä elämää, rauhallisuutta ja nuoruuden ymmärtämistä. Hän artikuloi korostetun huolellisesti ja hitaasti.
– Nii-i. Niin ne linnut lentää taivaalla. Sellasia ne linnut on. Ei ne voi maassakaan lentää. Maassa on heinää ja puita.
Heitä molempia naurattaa mielikuva maassa lentäv istä linnuista.
– Mun äiti sano, että linnut lentää taivaalla.
– Nii-i. Sellasia ne äidit on. Äidit sanoo aina asioita.

Matka jatkuu jutustellen. Ehtiväinen paneutuu viiden vuoden vankalla tietämyksellään huolellisesti Uutukaisen jokaiseen havaintoon. Hän vastailee, täydentää ja perustelee. Hänen asenteessaan on kannustavaa lämpöä. Uutukainen tuntuu nauttivan kävelyseurastaan ja antaa puheensa pulputa vapaasti. Joissakin sanoissaan hän pyöräyttää pari tavua päinvastaiseen järjestykseen. Ehtiväinen ehättää tarkistamaan asian.
– Puhutko sä suamea?
– Joo. Puhun mä suamea.
– Sä puhut tosi hyvin suamea. Ei se haittaa, jos ei osaa kaikkia sanoja. Mäkään en osaa aina kaikkia. Paitsi mä osaan.

Ehtiväinen lepuuttaa hetken taluttavaa kättään. Hän ilmoittaa sen hoivattavalleen kumartuen tämän puoleen saadakseen sanojensa vakuudeksi hyvän katsekontaktin.
– Mä vähän annan tän käden olla. Näin. No, nyt mä taas talutan sua. Ootko sä mun kaveri?
Uutukainen hymyilee ja vastaa olevansa.
– No hyvä. Mä oon sun kaveri.

Määränpää häämöttää. Reitin varrella Ehtiväinen on opastanut nuorempaansa monessa asiassa. Ehkä kiperin paikka hänelle itselleen oli kiertää valtava vesilätäkkö – ihan vaan esimerkin vuoksi. Kuinka mielellään hän olisikaan toteuttanut sisäistä paloaan hypätä siihen tasajalkaa – ilman kädestä pidettävää kylkiäistä.

Perillä Ehtiväinen silmäilee tuttua retkikohdetta kuin kartoittaakseen kaikki sen tarjoamat mahdollisuudet – ja vapauden. Vastuullinen talutustehtävä on suoritettu. Edessä oleva metsä kutsuu rakentelemaan ja kiipeilemään. Hän katsoo minua kuin varmistaakseen vastuun vaihtumisen ja päästää Uutukaisen käden kädestään.

Yhdessä kuljettu matka oli lyhyydessään merkityksellinen. Nyt he rientävät kokemaan metsää kumpikin omille tahoilleen; Uutukainen ihmettelemään ja Ehtiväinen jatkamaan villinä ja vapaana siitä, mihin viimeksi täällä jäi – täydentämään kokemuksiaan, jotta hänellä olisi taas mistä ammentaa paluumatkalla.

***

VÄRIKKÄÄT LINNUT

Näiden hauskojen pyykkipoikalintujen idean ja mallin löysin täältä:  http://krokotak.com/2017/03/clothespin-birds/

Näissä versioissa siiviksi leikattiin kuvalehdestä värikkäitä vaihtoehtoja. Silmät syntyvät helposti rei´ittimen avulla mustasta paperista – tai tietysti piirtämällä. Sopivat hyvin pääsiäisaskarteluksikin.

***

Kuvat: Leena Ahtela

Käyhän taas kurkkaamassa Päiväkodin elämää Fb-sivuja. Siellä on lyhyitä, hyväntuulisia päivityksiä viikon varrelta  Tykkäämällä sivuista pysyt menossa mukana! :)

PÄIVÄKODIN ELÄMÄÄ – PUHUS MULLE NYT ASIOITA. JOKO TILASIT?

Päiväkodin elämää on nyt koottu kirjaksi! Toistasataa kertomusta päiväkodin arjesta on  saatavilla nettikirjakaupoista ja kirjakaupoista. Ilman toimitusmaksua sen tuo perille mm. Booky ja Adlibris. Kirja on julkaistu myös e-painoksena.  Mukavia lukutuokioita!

kansi-mainos