ILOISET OPPIJAT

Kattokaa, mä osasin!  Nyt mä tiedän miten tää tehdään!  Mä tein tän ite!  Kato, mitä me rakennettiin! Riemukkaita lauseita, jotka kertovat oivaltamisesta, uuden taidon saavuttamisesta, koetusta kasvusta tai juuri löytyneestä vahvuudesta – oppimisen ilosta.

Päiväkodissa uusista opituista asioista tiedotetaan avoimesti ja kuuluvasti; onnistunutta piirustusta esitellään kaikkien nähtäväksi, oivaltavan legoarkkitehtuurin tuotoksen ympärillä tanssahdellaan, magneettikuulien käyttäytymistä ihmettelemään haetaan ihailijoita kauempaakin, tasapainon hallintaa esitellään hypellen ympäriinsä yhdellä jalalla – jotta kaikki näkisivät ja voisivat jakaa mahtavan  tunnetilan.

– Mä yritän ja yritän, mutta ku tää ketovetju ei mene! Mä inhoon tätä!
Turhautuneen nelivuotiaan harmistus on oikeutettua. Vetoketjun mekanismi ei ole hänen ikäiselleen helposti hahmotettavissa. Aikuinenhan ymmärtää, että vetoketju rakentuu kahdesta kaitaleesta joiden toisessa reunassa on hammastus sekä lukosta. Ja että vetoketjun toiminta perustuu hammastuksen lomittain menoon, jonka lukon liikuttaminen saa aikaiseksi… Tieto ei lohduta pientä.
– Jospa minä autan?
– Et! Mä haluun ite tän laittaa.
Arjen mahdoton yhtälö; Yrittäjän puurtaminen ei johda tulokseen, mutta toisaalta apukaan ei kelpaa. ”Ite” ei onnistu ja yrittäjä lyyhistyy maahan kyynelehtimään. Useimmiten tilanteessa auttaa aikalisä ja empatia. Kun sinnikäs saa viettää epätoivoisen hetkensä, hän yleensä kokoaa itsensä ja ottaa apua tai kannustusta yrittämään uudestaan avoimemmin vastaan.

– Yritetäänkö yhdessä? Katsotaanpa tätä vetoketjua tarkemmin…
Yhteinen, käytännönläheinen opetteluhetki avaa tien oivaltamiselle ja oppijan ilo kuuluu ja näkyy jälleen kauas.
– Mä osasin, hei kattokaa!

Meillä iloitaan avoimesti paitsi omasta oppimisesta, myös kavereiden saavutuksista. Kehuja itselle tai muille ei säästellä eikä vaatimattomuus ole täällä mitenkään hyve. Varhaiskasvattajan kannalta liikuttavimpiin hetkiin kuuluvat ne, jolloin vaikkapa viisivuotias opastaa kolmevuotiasta oikean kynäotteen äärelle. Saavutettu hetkellinenkin onnistuminen jaetaan ja sitä kuulutetaan duona laajalti. Tai kun itseoppinut dinosaurusasiantuntija jakelee tiedon jyviään lajeista tietämättömille havainnollistaen esitystään kirjan kuvilla, omalla liikehdinnällään ja ilmeillään. Oppiminen on yhteinen asia.

Nelivuotias leikkaa harjoitussaksikautensa jälkeen ”oikeilla” saksilla. Tuotos on aikuisen silmin arvioituna sahalaitainen, ja tavoitteena olevan ympyrän muoto paremminkin soikea. Oppija itse näkee asian pintaa syvemmältä, eikä peittele sitä.
– Kylläpäs mä osasin hienosti! Miten mä oikein osasin? Vau!

Missä vaiheessa elämäämme alamme suhtautua omaan ja toisen oppimiseen ja osaamiseen hillitysti ja vaimeasti, eikä ainakaan omista saavutuksista kehumista pidetä soveliaana? Mihin katoavat tanssahtelut, hypähdykset, iloiset kiljahdukset tai spontaanit ”mä osasin”- toteamukset?  Pienten elämässä nämä myönteiset ilmaukset ovat vielä osa arkea. Onneksi.

Leikkaamista harjoittelevan onnistujan ikätoverin haasteena on ollut päivä- ja toimintarytmissä pysytteleminen. Tutkivalla ja pohdiskelevalla temperamentilla varustettu pieni ihminen tunnistaa kyllä itsekin viipyilevän elämäntapansa. Kun sitten avustan häntä liittymään muiden mukaan ja olen sanomassa jotain kiirehtivää, huomaan hänen ehtivän ensin kommentoimaan tilannetta olemalla itselleen niin ihailtavan armollinen ja kannustava.
– Olinpas mä tänään vikkelä!

Opi siitä – taas kerran.

***

PERINTEINEN PYÖRIJÄ – HYRRÄ

Tämä kädentaitotehtävä otettiin meillä innostuneesti vastaan. Juomalasin pohjan kokoiset ympyrät väritettiin ”viipaleittain”. Keskelle tehtiin pieni reikä ja siihen asetettiin coctail- tai varrastikku. Liimapisaralla varmistettiin tikun pysyminen. Varrastikku lyhennettiin noin kymmenen sentin pituiseksi ja coctail-tikustakin leikattiin ylempi terävä pää. Kokeilemalla hyrrän pyöritystä ennen liiman kuivumista saatiin sopiva korkeus tikun alemmalle osalla.

Siinä sitä on tämän tehtävän myötä kädentaitoa, värioppia, matematiikkaa, hahmottamista – ja liikkeen ihmettellyä.

Kuvat: Leena Ahtela

***

Käyhän taas kurkkaamassa Päiväkodin elämää Fb-sivuja. Siellä on lyhyitä, hyväntuulisia päivityksiä viikon varrelta  Tykkäämällä sivuista pysyt menossa mukana! :)

PÄIVÄKODIN ELÄMÄÄ – PUHUS MULLE NYT ASIOITA. JOKO TILASIT?

Päiväkodin elämää on nyt koottu kirjaksi! Toistasataa kertomusta päiväkodin arjesta on  saatavilla nettikirjakaupoista ja kirjakaupoista. Ilman toimitusmaksua sen tuo perille mm. Booky ja Adlibris. Kirja on julkaistu myös e-painoksena.  Mukavia lukutuokioita!

kansi-mainos

2 vastausta artikkeliin “ILOISET OPPIJAT”

  1. Vetoketjut on niin ihanaa arkea. Esim pukemistohinaa varhaisen kevään aamuna. Kaikilla kiire ulos. Päällä jo lämpimät välivaatteet ja sitten takkien vetoketjut! Ehdotan kysymyksellä: No missää ne meidän apukädet ovat? Mikä tarkoittaa ryhmässämme: lapset voivat auttaa toisiaan. Juuri 4v polvistui oitis auttamaan 5v:sta ja saa kuin saakin vetoketjun toimimaan ja huokaa tyytyväisenä. Kohta hän on edessäni ja pyytää apua oman vetoketjuissa laittamisessa, koska se on ”huonolla tuulella tänään”. Samalla kun laitan vetskarin saan antaa kehut apukäsille.

    1. Hyvin, Eija, kuvailit mitä se arki parhaimmillaan on; hienoja sosiaalisten taitojen oppimistilanteita. Ihanaa kevättä sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.