EI MITÄÄN HÄTÄÄ

Tiitiäinen (3) on yksi ryhmämme untuvikoista. Hän siirtyi – niin kuin meidän valtaväestömme, 4-5-vuotiaat, tapaa sanoa – ”vauvoitten” tai ”pieneitten puolelta” tänne isompiensa joukkoon. Hän solahtikin luontevasti uuteen ryhmäänsä tuoden mukanaan vahvuutensa, rohkeutensa, uteliaisuutensa, säteilynsä ja intonsa – koko temperamenttinsa. Nyt hänen energiansa valloittaa – sanan varsinaisessakin merkityksessä – kaiken, mihin hänen huomionsa suuntautuu. Hän kahmii uusia kokemuksia kolmevuotiaan väsymättömällä innolla; uudet leikit, tavarat, kaverit, tavat ja rutiinit saavat hänet innostumaan – ja silloin tällöin myös kompuroimaan arjessa.

Uutuudenviehätyksen kääntöpuolelle ovat tilanteet, joihin Tiitiäisen tyyppiset ihmiset törmäävät päivittäin. Ne ovat hänen säihkettään himmentävät asiat täällä ”isojen puolella”. Hänen vahva minänsä, kokeilunhalunsa ja ennakkoluulottomuutensa saavat joustavuuteen johdattelevia kolhuja tämän tästä: ”toiselle tulee paha mieli jos otat hänen lelunsa, katsohan kuinka tuo kastelemasi paperipyyhenippu tukki nyt altaan, me emme nyt laula ruokapöydässä”…

Myöskään täällä niin vireänä kukoistava yhteisöllinen kontrolli, eli vanhempien kavereiden huomautukset ”nyt ei oo sun vuaro, kuuliksä!” tai ”toi kiipeilee pöydällä!” eivät ole omiaan ainakaan vahvistamaan hänen suorasukaisia toimintatapojaan. – Kaikki tämä ”sallimattoman” ilmapiirin pönötys hämmentää Tiitiäistä.

Tässäkö on nyt se taitekohta; pieni ihminen alkaa monenlaisten sopimusten ja sääntöjen myötä menettää luovuutensa ja vapautensa tehdä asiat omalla tavallaan, antaa pikkuhiljaa periksi yhdenmukaisuudelle, taipua tavanomaisuuteen – varhaislässähtää?

Tiitiäinen pitää vielä sinnikkäästi puoliaan kaikella kolmen vuoden elämänkokemuksellaan. Niin sen kuuluu ollakin, tämä on osa hänen kasvuprosessiaan. Hän pääsee nyt entistä enemmän osalliseksi toimintaan, joissa hän voi kokea paitsi vastavirtaan pyristelyä, myös tasavertaisuutta ja kannustusta.

Yksi parhaista kasvun tukijoista on leikin maailma. Se saa nyt uutta nostetta siitä, että lähes kaikki muut leikkijät ovat häntä vanhempia. Syntyy haastavia ja kipakoita, mutta useimmiten niin liikuttavia, lämpimiä ja oivaltavia vuoropuheluita; tässä harjoitellaan elämän tunne- ja vuorovaikutustaitoja ruohonjuuritasolla.

Täällä tapahtuu päivittäin lukemattomia kohtaamisia. Arjessa niistä valitettavasti jotkut ohittuvat kevyesti, mutta pyrimme kuitenkin kaikin tavoin siihen että niin Tiitiäinen kuin ryhmän kaikki kaksikymmentäkolme muutakin temperamenttia – hiljaisista haaveilijoista näkyviin ja kuuluviin toimijoihin – tulevat huomatuiksi, kuulluiksi ja ymmärretyiksi omana itsenään, ainutlaatuisena ja sellaisenaan.

Tiitiäisen aamupäivä on ollut poukkoileva; hän on kokeillut tahdonvoimaansa monin erin tavoin. Iltapäivä tasoittuu hyvän ja pitkäkestoisen leikin myötä. Hän pyytää minut vierelleen istumaan ”kattomaan elokuvaa, Vloutsenia”.  Suostun mielelläni, mutta kysyn vielä jotakin.
– Mitäs, jos minua alkaa jännittää tai pelottaa tämä elokuva?
– Ei sulla oo mitään hätää. Istu vaan siinä.

Istumme hetken hiljaa tuijotellen näkymätöntä elokuvaa näkymättömältä valkokankaalta. Yhtäkkiä hänen ilmeensä terästyy. Elokuvassa on selvästikin meneillään jokin jännittävä kohta. Hän kääntyy puoleeni kuiskaten.
– Pelottaaks sua nyt?
– No vähän…
Hän taputtelee rauhoittavasti käsivarttani ja katsoo minua silmiin.
– Ei sulla oo mitään hätää. Mä lohdutan sua.
Sitten hän kaivaa kauppaleikin ison kassin sekalaisesta sisällöstä esille hieman litistyneen maitopurkin. Hän malttaa tuskin kääntää katsettaan elokuvasta puhuessaan minulle.
– Jua vaan tätä maitoa. Se auttaa sua.

Ei minulla mitään hätää eikä huolta olekaan. Tässä empatian ja huolehtimisen lämmössä on turvallista paistatella. Meillä molemmilla on syvä luottamus toistemme onnistumiseen.

***

PIHLAJANMARJOJA, HERNEITÄ JA COCKTAILTIKKUJA

Moni on tätä rakentelua jo kokeillutkin. Tässä tehtävässä tulee monenlaisia asioita vahvistettua: hienomotoriikkaa, matematiikkaa, avaruudellista hahmottamista jne. – ja koettua se välttämätön makuelämys. Tarvitaan vain pihlajanmarjoja ja cocktailtikkuja. Herneetkin käyvät mainiosti tähän tehtävään, kunhan niitä on liotettu noin vuorokauden verran. Sitten vain nyppimään marjoja tertuista ja suunnittelemaan muotoja. Teokset ovat melkolailla ”kertakäyttöluonteisia”, koska ne eivät kovin hyvin kestä liikuttelua. Me teimme lopuksi niistä yhteisrakennelman, joka  muistutti lähinnä purkutyömaata. No, tikut voi käyttää uudelleenkin ja alkaa rakentelun alusta.

***

JOKO KÄVIT TYKKÄÄMÄSSÄ?


Käyhän taas kurkkaamassa Päiväkodin elämää Fb-sivuja. Siellä on lyhyitä, hyväntuulisia päivityksiä viikon varrelta  Tykkäämällä sivuista pysyt menossa mukana! :)

PÄIVÄKODIN ELÄMÄÄ – PUHUS MULLE NYT ASIOITA. JOKO TILASIT?

Päiväkodin elämää-tekstit on koottu kirjaksi! Toistasataa kertomusta päiväkodin arjesta on  saatavilla nettikirjakaupoista ja kirjakaupoista. Ilman toimitusmaksua sen tuo perille mm. Booky ja Adlibris. Kirja on julkaistu myös e-painoksena.  Mukavia lukutuokioita!