HEI, ME ITKETÄÄN!

Tilanne kotileikissä on pysähtynyt kuin pausesta painamalla. Kaksi itkuhälytintä (3 ja 4) lähtee viemään viestiä. He viittilöivät kotileikkiin päin.
– Toi Pikkuruinen itkee.
– Mikä hänellä on hätänä?
– Ei me tiedetä. Se vaan itkee. Tuu sanoon sille jotain.

Hälyttimet opastavat minut juoksujalkaa paikan päälle ja jäävät molemmille puolilleni seuraamaan asian selvittelyä. Mielensäpahoittajan itku on haikeaa, mutta siinä on selvästi myös pieniä ponnekaita kiukun sävyjä. Syyksi selviää perinteinen ”toi otti ton mun kädestä”. Konfliktin maltillinen ja mahdollisimman puolueeton selvitys, silitys ja kyynelten kuivaus palauttavat rauhan kotiin – ja itkeneen luottamuksen oikeudenmukaisuuteen eli oikeuteen käyttää kattilaa kissan vesikuppina.

Itkut kuuluvat arkeemme – yhtä oleellisesti kuin naurukin. Ja aivan samoin kuin vanhemmat pystyvät tunnistamaan melko pian vastasyntyneen itkujen syitä, kasvattaja oppii täällä tunnistamaan eri persoonien itkujen taustoja: On haikeutta, kiukkua, kipua, ikävää, turhautumista, pettymystä, huomaa minut-purkauksia tai yksinkertaisesti omasta itkustaan liikuttuneen itkua.

Itku on aina viesti jostain – ns. turhallakin itkulla on syynsä. Siksi itkeminen ei ole aina negatiivinen asia, mutta pikkuhiljaa täällä opetellaan etsimään sanoja korvaamaan sen usein niin ujeltavasti kuljettamaa sanomaa ja antamaan itkettäville tunteille nimiä.

Pienet harjoittelevat täällä elämäntaitoja. Oppimisympäristön pitää olla siihen tarkoitukseen turvallinen kaikkien tunteiden osalta: saa pettyä, kiukutella, tehdä virheitä tai ikävöidä, surra rauhassa – saa itkeä. Tunnekuohun käsittelyssä auttaa, kun vieressä on joku joka ottaa syliin, silittää ja rauhoittelee –  auttaa eteenpäin hahmottamalla jonkinlaiset rajat tälle hämmentävälle olotilalle. Yhdessä opetellaan tarvittaessa myös pyytämään anteeksi – niin on helpompaa. Paras hetki onkin se, kun itku tekee vähitellen tilaa hymylle ja naurulle – ja sanoille.

Itku herättää usein kollektiivista uteliaisuutta ja empatiaa tai  – desibeleistä riippuen  – käsien korvilla pitoa. Itkevän ympärille kerääntyykin helposti väkeä seuraamaan tilannetta. Vertaisryhmä näyttää tarkkailevan aikuisen ja itkevän kaverin välistä vuorovaikutusta; mitä aikuinen sanoo ja mitä kaveri siihen vastaa. Varsinkin seuraamukset kiinnostavat – onhan selvää, että laatikollisen muoviaakkosia potkineen kuuluu ne myös kerätä. Toisaalta tarvittaessa yleisöltä löytyy myös empatiaa debatin jälkiselvittelyssä, ja ne aakkoset kerätään yhdessä lattialta.

Hentoinen (4) on hyvin loukkaantunut. Yksinkertaistaen: Hän ei saanut haluamaansa. Tunteen purkauksessa on aluksi kiukkua ja kipinöintiä, mutta vähitellen pöydän alta kuuluu pitkästynyttä tapaitkua. Haen nenäliinan ja taputtelen hellästi hänen kasvojaan.
– Pyyhitään nämä tipat pois, eikö niin? Kuules, itku on oikeastaan aika hyvä asia. Se vie sen kiukun pois ja tulee parempi olo. Nyt, kun nämä kyyneleet on kuivattu, onkin kiva mennä taas leikkimään…
Hoivaaminen rauhoittaa Hentoista, mutta hänen äänessään on nyt uutta närkästystä, kun hän karun kauniisti palauttaa minut arkirealismiin.
– Ei ne oo kyyneliä! Ne on mun räkää!

***

VÄRJÄTTYÄ PASTAA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sävyjä, sävyjä…
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Silta
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ketju
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pino
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Riipus

Värjätystä pastasta on moneksi: askarteluun, erottelutehtäviin, sommitteluun yms. Kokeilin pastan värjäämistä elintarvikeväreillä. Käytin nestemäistä väriä ja sen lisäksi etikkaa, joka monien googlaamieni (dyed pasta) englanninkielisten ohjeiden mukaan sitoo värin. Etikan sijasta käytetään myös valkoviinietikkaa, alkoholia tai ns. käsidesiä.

Näin tein: Laitoin pari isoa kourallista pennepastaa kannelliseen muovirasiaan (esim. jäätelörasia).  Sekoitin pienessä astiassa pari teelusikallista elintarvikeväriä ja noin teelusikallisen etikkaa. Tarkkoja mittasuhteita on vaikea antaa, koska haluttu sävy on makuasia ja jokaisesta värjäyksestä tulee erilainen. Ja yllättävää oli se, että esim. sinisellä sai aikaan turkoosia, punaisella lähes oranssia jne.

Kaadoin seoksen pasta-astiaan ja suljin kannen tiiviisti. Seuraava työvaihe oli lapsista hauska: jokainen voi vuorollaan ravistella rasiaa ylös, alas ja sivuttain. Rasia avataan ja värjäytyneet pennet levitetään esim. kertakäyttölautaselle tai muovialustalle kuivahtamaan. Kokeilin myös muutaman kuivuneen pennen ”maalaamista” erikeeperillä. Käsittely tuntui syventävän väriä ja sen lisäksi se takaa, että esim. korukäytössä väri ei irtoa. – Tiukassa väri tuntuu olevan ilman käsittelyäkin. Sitten vain sopivaa käyttöä miettimään!

***

Kuvat: Leena Ahtela

Käyhän taas kurkkaamassa Päiväkodin elämää Fb-sivuja. Siellä on lyhyitä, hyväntuulisia päivityksiä viikon varrelta.  Tykkäämällä sivuista pysyt menossa mukana! :)