OLETUKSIA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuva: Leena Ahtela

Hän näyttää tyrmistyneeltä ja epäuskoiselta. Määrittelee sitten roolimme huolella.
– Et sinä ole äiti! Sinä olet isä ja minä olen äiti.

 

Meillä on kodikasta. Ehtiväinen (3) hääräilee leikkinurkkauksessa tottuneesti; hakee sitä ja tätä, suunnittelee eväsretkeämme ja muistuttaa minua välillä tarkkailemaan syliini istutetun nukkevauvan vointia. Juomme mehua, ja kun se loppuu, hän laskee hanasta lisää pieneen muovikannuun. Hörpimme äänekkäästi ja keskustelemme niitä näitä pikkuruisen pöydän ääressä. – Katson häntä ihaillen; miten voikaan pieni poika eläytyä leikkiinsä niin täysin. Emme ehdi kuitenkaan kauaa siinä istuskelemaan; tuttu reinojen vilahdus ja otsatukan heilahdus – meillä on nyt kuulemma kiire retkelle.

Hän hakee nukelle vaunut, pakkaa eväät reppuun ja pyytää siinä ohessa minua syöttämään vauvalle puuroa. Vauvan syötyä imitoin sen röyhtäystä. Hän näyttää haltioituneelta ja pyytää uusintaa – yhä uudestaan. Nauramme yhdessä makeasti. Elämämme on niin huoletonta.

Kantamista näyttää olevan paljon. Teen ehdotuksen työnjakoon.
– Jos tämä äiti kantaa vauvan, niin ottaisiko se isä nämä retkitavarat.
Hän näyttää tyrmistyneeltä ja epäuskoiselta. Määrittelee sitten roolimme suorasanaisesti.
– Et sinä ole äiti! Sinä olet isä ja minä olen äiti.

Häkellyn hetkeksi äkillisestä sukupuolenvaihdoksestani. Olen olettanut – kuten niin monesti ennenkin – sen sijaan, että olisin nähnyt asiat hänen näkökulmastaan. Sellaisesta, jonka kautta hän hahmottaa maailmaa; kokeilee, tutkii, tunnustelee, eläytyy – vaihtaa rooliaan tunteen ja tilanteen mukaan.

Pitäisikö minun nyt puhua möreämmällä äänellä? Miten isät yleensäkin ajattelevat tai toimivat? Päätän jatkaa uudessa roolissani mahdollisimman luontevasti.
– Ai, jaa. No, eipä mitään; ottaako se äiti nyt nämä retkitavarat?
Äiti ottaa tehtävän suorittaakseen ja pakkaa järjestelmällisesti; pullea reppu vaunujen koppaosaan ja vauva kätevästi alla olevaan ritiläkoriin. Hän ilmoittaa samalla, että nyt on kiire bussipysäkille ja harmittelee samalla, että vaunuista on rengas puhki. Hän korjaa sen kuitenkin kätevästi haarukalla. – Leikissä on vauhtia ja vivahteita. Yritämme vauvan kanssa pysyä menossa mukana.

Suoriudun isän roolista mielestäni hyvin. Oikeastaan ainoa henkisen kasvun paikka isänä tulee silloin, kun äidin pyynnöstä laulan vauvalle bussipysäkillä ”pikkukakkosta” ja havahdun sitten siihen, että äiti itse on eväsreppuineen siirtynyt etäämmällä meneillään olevaan autoleikkiin. Hämmästelen avoimesti asiaa.
– Hei, minne sinä nyt…?
Kuulen vastauksen äänekkään kruisailun keskeltä.
– Tää äiti lähti matkalle.
– Noh. – Eipä siinä mitään.
Lisään siihen mielessäni: Hyvää matkaa vaan, äiti! – toivottaa isä.

 

Hyvää isänpäivää!

***

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuva: Leena Ahtela

JA PAKETISTA LÖYTYY – HIRVI!

Tässäpä hirvitaulu isälle. Aiemmin en sitä julkaissut, koska tekijöiden isät  myös tiettävästi lukevat tätä blogia, ja lahja olisi paljastunut ennen aikojaan. Mutta; isänpäivä se on ensi vuonnakin, joten ota tästä idea talteen!

Jalkapohja siveltiin ruskealla sormivärillä (ihon kevyt voitelu perusvoiteella ennen maalausta helpottaa jälkipuhdistusta). Silmien ja sierainten tekoon tarvittiin etusormi sekä valkoista ja tummemman ruskeaa väriä. Reunat sormeiltiin myös samalla tavalla vihreällä sävyllä. Tammenlehtisarvet siveltiin Eri-Keeperillä molemmin puolin, joten ne eivät murene helposti ja tuovat vähän kolmiulotteisuutta työhön. Vielä onnittelunauha vinottain taulun kulmaan, ja valmista tuli! Onnea isä!