VETOVOIMAN VARASSA

Puukuutioista koottu korkea rakennelma näyttää jo alun perin huteralta. Tiedän, että se sortuu pian. Ehtiväinen (5) kuitenkin jatkaa innostuneena projektiaan ja lisää lopuksi hyvin varoen sarjakuvalehden rakennuksensa katoksi. Seurauksena on kumean kolinan saattelemana rauniokasa. Rakentajan itkussa on kiukkua, pettymystä ja haikea, toteutumattoman unelman tuoma sävy.

Miten nyt pettynyttä yleensä lohdutetaan; kyllä sinä vielä onnistut, älä välitä, yritäpä uudestaan, sellaista se elämä on, ei aina voi onnistua, sinun olisi pitänyt … Sellaiset lauseet ovat kuin bensaa pettymyksen paloon tällaiselle luovalle, visionsa vangitsemalle ihmiselle.
– Kuule, voin auttaa. Tehdään siihen vähän vankempi pohja. Tiedän miten se voisi onnistua.
– Et sä voi tietää! Ei tää onnistu ikinä!  Tää on tyhmä!
– No, maan vetovoima on sellainen ilmiö, että se vetää esineitä alas, jos ne eivät ole tarkasti tasapainossa… Haluatko, että autan?
– Ei, ku mä teen tän itse. Eikä tässä ole mikään vetovoima! Nää on palikoita. Mistä voit tietää kaikki asiat?
– Tiedän vaikkapa siitä, että olen elänyt aika kauan ja oppinut asioita.
Hän tuntuu rauhoittuvan ja katsoo minua kuin sanoakseen jotakin, mutta alkaa sitten taas uudestaan kaiken alusta.

Olen huomannut, että tällaiseen pienen ihmisen pettymysten aiheuttamaan tuskatilaan tuo eniten  lohtua rauhallinen ja toisaalta ei liian innokkaasti myötäelävä suhtautuminen. Pahinta olisivat idiomit ”Minähän sanoin” tai ”Annas, kun minä näytän.”. Todellista luovuuden murjomista taas olisi ” Kerää sitten ne palikat pois, jos ei niistä kerran mitään tule.” Parasta lienee useimmiten vain olla lämpimästi läsnä yritteliäälle – niin, ja kaikesta huolimatta valaa uskoa toisen visioon. Yrittäminen on aina merkityksellinen kokemus, kävi miten kävi.

Joskus vain on niin valtava halu auttaa näitä sisukkaita puurtajia tai toisaalta varjella heitä  pieniltäkin pettymyksiltä. Kokeneelta neuvot vaan lähtevät luontevasti ja itsestään selvinä, varoittavilla ennusteilla tarkoitetaan pelkkää hyvää ja jälkeen päin esitetyt kyseenalaistuksen on tarkoitettu opiksi silottamaan elämän tietä. On vaikeaa olla puuttumatta, kun toinen niin kovasti yrittää. On myös vaikeaa muistaa, että kokemuksista on kuitenkin jokaisen itse opittava.

– Kato, nyt tää onnistu!
Rakennuksen siluetti on poukkoileva ja huomaan, että se huojuu hienoisesti. Sarjakuvalehti lepää jälleen kattona, mutta jopa ympärillä puuhastelevien aikaansaama ilmavirta saattaa sinetöidä projektin  kohtalon hetkessä. Rakentajan ilo ja varmuus kuitenkin ehtii loistaa ainakin hetken työmaan yllä. Tämä hetki – vaikka se päätyisi taas katastrofiin – on kallis. Jos käyttäisin kliseetä, sanoisin että se on arvokas pienen rakentajan onnistumisten helminauhassa. Haluan juuri nyt käyttää tuota kliseetä.

***

KUVIOITA RUUVILLA

Äitienpäiväkortin leppäkertut syntyivät tasakantaisella ruuvilla painamalla sormivärejä käyttäen. Ruuvin halkaisija oli reilu senttimetri. Kokeilimme menetelmää myös kankaalle (kangasväreillä), mutta  siitä ei sen enempää – salaisuus ensi sunnuntaihin asti. Leppäkerttujen hahmot viimeisteltiin mustalla kangastussilla.

Kuviot voi toki painaa vaikkapa sormenpällä tai pyöreällä sapluunalla, mutta uraruuvi oli taas uusi tapa tehdä taidetta.

Superloniin imeytetty maali leviää tasaisesti.
Valmiit hahmot
Kankaalle painetut leppikset…
… ovat yksilöitä.

***

Käyhän taas kurkkaamassa Päiväkodin elämää Fb-sivuja. Siellä on lyhyitä, hyväntuulisia päivityksiä viikon varrelta  Tykkäämällä sivuista pysyt menossa mukana! :)

PÄIVÄKODIN ELÄMÄÄ – PUHUS MULLE NYT ASIOITA. JOKO TILASIT?

Päiväkodin elämää on nyt koottu kirjaksi! Toistasataa kertomusta päiväkodin arjesta on  saatavilla nettikirjakaupoista ja kirjakaupoista. Ilman toimitusmaksua sen tuo perille mm. Booky ja Adlibris. Kirja on julkaistu myös e-painoksena.  Mukavia lukutuokioita!

kansi-mainos