KUTSU

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Useimmat kutsut, joita täällä jaellaan eivät loppujen lopuksi toteudu, mutta jo pelkkä vierailun kuvittelu tuntuu olevan mukavaa ajanvietettä.

Ehtiväisen (3) aamupäivä on takkuillut; hän on kyseenalaistanut monia yhdessä sovittuja asioita; jonossa ei etuilla, toisen leikkiä ei häiritä, vessarauha kuuluu kaikille… Olemme käyneet asioihin liittyviä lyhyitä keskusteluja, joiden päätteeksi hän on ilmoittanut kädet puuskassa ja kulmiaan kurtistellen, että ei enää tykkää minusta. Yhtään. Eikä kenestäkään muustakaan. Kolmivuotiaan on-off. Nyt on taas se off. En koe sitä mitenkään yllättävänä.

Tällaisissa ihmissuhteissa ilmenevissä solmukohdissa meillä auttaa useimmiten hyvin yksinkertainen keino; murjottajalle annetaan positiivisia mielikuvia herättävä tehtävä.
–Haepas, Ehtiväinen, se sinun kansiosi.
–En hae.
Tämän jälkeen tehtävä toistetaan siten, että siihen ladataan lisää positiivista sisältöä.
–Olisi niin kiva katsella niitä sinun kuviasi; kun olit aivan pieni ja niitä hauskoja piirustuksiasi…
Hän lähtee hidastellen ja vielä hieman murjottaen hakemaan kansionsa hyllystä ja tuo sen eteeni. Avaamme sen – ties kuinka monennen kerran – ja kaikki on hetkessä taas entisellään; muistot  menneiltä vuosilta (!) saavat hänen mielialansa kohoamaan.

Hän tunnistaa viimevuotisesta ryhmäkuvasta kaikki kaverinsa, sovittelee kättänsä paperille painetun, nyt jo pieneksi jääneen kädenjälkensä päälle. Hän muistelee hauskoja hetkiä kavereittensa kanssa, huvittuu pottakuvastaan ja sotkuisesta piirustuksestaan… Kasvun kansio on taas tehnyt tehtävänsä; se on kuin ankkuri menneisyydestä tähän hetkeen. Se on pienelle suppea kehityskertomus siitä, miten hänestä tuli hän – ihan hyvä hän, sellaisenaan. Ehtiväisen elämä on palannut jälleen sopuisille uomilleen.

Myöhemmin Ehtiväinen ystävällisyyden puuskassaan kutsuu minut – ei ainoastaan kylään, vaan yökylään. Täällä meillä yökyläkutsu on suurimpia toiselle suotuja kohteliaisuuksia; oma koti avataan leikkiä ja mukavaa yhdessäoloa varten. Useimmat kutsut, joita täällä jaellaan eivät loppujen lopuksi toteudu, mutta jo pelkkä vierailun kuvittelu tuntuu olevan mukavaa ajanvietettä.

Hän suunnittelee meille vierailuohjelmaa; legorakentelua, syömistä, leikkimistä… Varusteiksi minun pitäisi ottaa hammasharja ja -tahna, Nalle Puh-yöpaita (?) ja jotain leluja.
–Ahaa. Onko vielä jotakin mitä minun pitäisi ottaa mukaan?
Hänen katseensa kiertää huonetta ja pysähtyy sitten lavuaarin yläpuolelle
–Sä voit ottaa tollassen pinkin, mikä on tuolla.
Telineessä kuivuu vaaleanpunainen siivousliina.
–Miksi?
–No siksi, että jos sä sotket ku sä syöt meillä, ni voit siivota.
–Aha.

Yökyläjuttu on ehkä hänellekin vain mukava, ajatustasolla maalailtava mielikuva, mutta jatkamme silti keskustelua.
–Missä minä sitten nukkuisin?
Ehtiväinen tulee hyvin mietteliääksi. Hänen katseensa kiinnittyy johonkin kaukaisuuteen ja siirtyy sitten taas silmiini. Näyttää siltä, että hän punnitsee eri vaihtoehtoja.
–Nooo. Sä voit nukkua vaikka…
Hän jatkaa pohtimistaan. Olen tyytyväinen, että välimme ovat taas luottamukselliset ja hän on entiseen tapaansa avoin ja ystävällinen kaikille.
–Sä voit nukkua siinä vieressä.
Aivan. Hänenlaisensa pieni ihminen tarvitsee vielä paljon aikuisen läheisyyttä ja turvaa. Hän jatkaa kuitenkin lausettaan, ja ymmärrän pian, että sitä samaa turvallisuuden tunnetta hän haluaa ilmeisen vieraanvaraisesti tarjota minullekin.
–Ihan äidin ja isän vieressä. Sä voi nukkua niitten välissä.

///

KIERRÄTETTYÄ

Monesta päiväkodista löytyy lahjoituksena saatua ns. ketjulomaketta (tiedätte nämä repäistävät, sivuilta reijitetyt paperiarkit) tai muuta ylimääräistä paperia. Ne sopivat mainiosti piirustuspaperiksi, mutta myös vaikkapa tällaisen talvisen kollaasiin tekoon; lumipitsiä, hiutaleita, rullia, palkeenkieliä – mitä ikinä keksitekään. Kaiken ei tarvitse olla aina värikästä, piirrettyä tai maalattua; valkoinen puhuttelee.  Tähän tehtävään puristeltiin myös silppurin sisältöä hieman ”hiekkaisiksi” lumipalloiksi. Paperista voi tehdä vaikka mitä, eikö vain?

Hyvä lukijani, Päiväkodin elämää-blogini päättyy täällä Kaksplussalla helmikuun lopussa. Kaksivuotias blogi siirtyy uudelle alustalle.  Ilmoittelen ajoissa uuden linkin. Menossa mukana pysyt myös seuraamalla blogin Fb-sivuja. Löydät ne täältä.