TÄTÄ EN TIENNYT

 

En tunne häntä kovin hyvin. Olemme niin sanotusti hyvänpäiväntuttuja. Hän on naapuriryhmän nuorimpia ja kohtaamme silloin tällöin päiväkodin käytävällä, pihalla – tai niin kuin nyt, yhteisessä ruokailutilassa. Olen kiinnittänyt aiemmin huomiota hänen iloisuuteensa, vilkkauteensa – ja naisenergiaansa. Miten täynnä vivahteita kolmevuotiaan elämän voikaan olla!

Hän istuu annoksensa ääressä viereisessä pöydässä ryhmänsä viimeisten joukossa ja heiluttelee haarukkaansa sen näköisenä, että hänellä on jotain asiaa. Haarukan päässä keinuu kokonainen peruna, joten arvaan syyn: pilkkominen on tuon ikäiselle usein vaikea asia. Keskeytän ateriani. Sisäinen pedagogini on aina valmiustilassa. On hienoa, että hän turvautuu ongelmassaan puolituttuun henkilöön.
–Niin, onko sinulla asiaa?
–Sä et tielä!
–Mitä en tiedä?
Hälinä peittää hänen sanottavansa. Hän taitaa tosiaankin tarvita pilkkomisapua. Olen valmis tarjoamaan perinteisen ohjeen: haarukka pitää kiinni ja veitsi tekee työn. Näin muotoiltuna viesti menee parhaiten perille hänen ikäisilleen. Jätän lautaseni ja olen siirtymässä hänen luokseen. Hän korottaa hieman ääntään ja lisää siihen pienen harmistumiskertoimen.
–Sä et tielä!  Et tielä minkäläinen uimalengas mulla on! Mulla on plinsessa ja vielä toinen. En muista mikä uimalengas. Mulla on kaks uimarengasta!
Hän hymyilee taas – ehkä kesämuistoilleen. Polkkatukka heilahtaa ja hän ryhtyy tomerasti pienimään perunaansa. Palaan annokseni ääreen.

Prinsessauimarengas. Ja vielä toinenkin. Tätä en tiennyt.

Yhtä mukavaa viikon jatkoa teillekin!