JJO!

Pikkuruinen (nippanappa 3) siirtyi muutaman kaverinsa kanssa ryhmäämme käytävän toiselta puolelta, alle kolmevuotiaiden ryhmästä (lue vauvoitten puolelta). Uutukaiset olivat tietysti aluksi hämmentyneitä – ja hieman haikeitakin – mutta ennen kaikkea innokkaan uteliaita jätettyään tutuksi tulleen arkensa.  Sylin tarjoaminen ja kiireettömyys auttoivat kuitenkin uuteen alkuun.

Pikkuruinen teki huomion, että kaiken touhun keskellä täällä kysellään, vastaillaan, viitataan puheenvuoroa ja osallistutaan keskusteluluihin kertomalla omia näkemyksiä ja mielipiteitä. Täällä myös ihmetellään paljon; sekä lapset että aikuiset ihmettelevät. Sellainen on Pikkuruisen mielestä kiehtovaa, vaikka hänellä itsellään ei välttämättä aina olekaan valmiiksi ajateltuja lauseita lausuttavaksi ja toisille esitettäviksi.

Osallistuminen sinänsä näyttää hänestä olevan niin hauskaa, että hän sen kummemmin itseään haastamatta kuittaa lähes kaiken ilmaisulla ”jjo”. Varmuuden vuoksi hän myös nostaa kätensä ylös ilmoittaakseen vastaushalukkuutensa – lähes kaikkiin esitettyihin kysymyksiin. Se kertoo paljon: Olen tässä, haluan osallistua, minulla on mielipide ja minulla on asiaa. Olen tärkeä ryhmämme jäsen. Jjo.

Kyse ei ole todellakaan ole Pikkuruisen sanavaraston niukkuudesta; hän saattaa puhua pulputtaa leikeissään taukoamatta. Syy nopeisiin jjo-vastauksiin näytää paremminkin juontuvan tästä innokkaasta yhteisöllisyyden tunteesta: Siitä, että tässä me nyt istumme yhdessä aamupiirissä ja pohdimme asioita. Jjo on sinetti kaikelle tälle.
– Mikähän vuodenaika nyt on? Tietääkö kukaan?
– Jjo.
– Kerrotko sen?
– Jjo.
– No?
– Jjo.

– Kuka haluaa tänään koti-ja kauppaleikkiin?
– Jjo.

– Tunnistaako joku tämän eläimen?
– Jjo.
– Kerrotko mikä se on?
– Jjo.

Pikkuruisen vuorovaikutustaidot ovat vasta versomassa, sanat hakevat paikkaansa tai osin odottelevat vuoroaan. Hänellä on kuitenkin jo paljon: positiivisuus, uteliaisuus, into, tahto ja hymy joka valaisee, liikuttaa – ja sulattaa.

– Äidin kasvimaalla, raparperin alla sammakolla koti oli kultainen…
Käymme tällä kertaa perinteisen lastenlaulun läpi runon muodossa. Täydennän vielä lopuksi tarinaa eläintieteellisellä informaatiolla ja kerron, että sammakon iho ei kestä auringon paahdetta ja että se tarvitsee kostean elinympäristön. Kuulijat näyttävät jäävän ääneti työstämään  sammakosta saatua tietoutta. Sitten hiljaisuus katkeaa iloisesti.
– Jjo!

***

KANTARELLIT

Nappasin idean jostakin alan Fb-ryhmästä ja kokeilin sen toteuttamista ilman ohjetta. Tarvitaan siis munakenno, jonka suippoja rakenteita tässä hyödynnetään. Kartiomainen osa siis irroitetaan leikkaamalla ja sen ympärille jätetään vähän ”lakkiosaa”. Sienen päällysosa saadaan sivukappaleista (ks. kuvat) liimaamalla ne onton osan päälle. Oikea värisävy syntyi sekoittamalla keltaiseen pulloväriin hieman punaista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kantarellin osat
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Keskusta liimataan onton osan päälle.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kantarellin keltaista
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Valmiit kantarellit

Kuvat: Leena Ahtela

Käyhän taas kurkkaamassa Päiväkodin elämää Fb-sivuja. Siellä on lyhyitä, hyväntuulisia päivityksiä viikon varrelta  Tykkäämällä sivuista pysyt menossa mukana!