TUUMAUSTAUKO

– Hei, tulisitko kanssani hetkeksi juttelemaan?
Nelivuotias innostuu heti.
– Mitä me jutellaan, mitä me tehdään, mihin me mennään?
– Mennään tuonne toiseen huoneeseen, että saadaan olla ihan rauhassa. Avaan huoneen oven ja Tiitiäinen arvioi hetkessä tilan mahdollisuudet. Tarjoumia näyttää olevan loputtomasti: soittimia, kirjoja, sohva, koko seinän peittävä peili, lattiatyynyt, televisio… Hänen katseensa palautuu soittimiin.
– Lauletaanko me vai soitetaanko?
– Voidaan laulaakin, mutta jutellaan ensin. Kyselen sinulta vähän asioita ja kirjoittelen tähän paperiin. Voit sitten itsekin kirjoittaa siihen oman nimesi ja vaikka piirtää.

Tiitiäinen asettuu viereeni pöydän ääreen odottavan näköisenä. Kyselen hänen mielileikeistään, toiveistaan, tuntemuksistaan, mahdollisista peloista, asioista joita hän osaa ja asioista joita hän haluaisi oppia. Hänen vastauksensa ovat ”joo-o”-alokkeellisia. Kuulen pieniä kertomuksia hänen elämästään, näkemyksiään päiväkodista, iloja ja huoliakin. Vuolaiden vastausten ryöpystä yritän kirjata edes avainsanat. Tämä tieto on arvokasta, en halua menettää mitään. Hän ehtii keskustelun lomassa mainita useaankin otteeseen haluavansa opettaa minulle erään laulun. Lopuksi hän kirjoittaa paperiini nimensä peilikuvana – ja muistuttaa jälleen musiikkiosuudestaan.

Valmistaudun lapsilähtöiseen opetustuokioon. Tiitiäinen hypähtää tuoliltaan eteeni lattialle. Hän nostaa kätensä dramaattisesti ylös, liikuttelee niitä linjakkaasti, pyytää minua toimimaan samoin ja aloittaa sitten korkealla ja kimakalla äänellään laulunsa. Ymmärrän heti, että sanat ja sävel syntyvät tässä ja nyt. Esiintyjä vaikuttaa vakavalta, ja hänen käsiensä liikkeet tuovat mieleen itämaisen tanssin hallitun seesteisyyden.
– Elehvanttiiii, korvat silläää isoooot oooon ja hääntäää… se hyppelee nääiiiin…
Hyvästi seesteisyys! Hän ponkaisee sohvan käsinojan kautta istuinosalle hypähtelemään ja siitä lattialle ja sitten takaisin eteeni henkäillen.
– Sun täytyy nyt tehdä samalla lailla!

Katson parhaat päivänsä nähnyttä sohvaa ja epäilen vahvasti sen kestävyyttä kohdallani. Olen siis se tylsä aikuinen, joka ei tartu tilaisuuteen eikä uskalla hypätä tuntemattomaan – edes sohvalle. Minun ei tarvitse kuitenkaan soimata itseäni enempää, kun Tiitiäinen jo aloittaa uusintaesityksen. Hän hypähtää taas käsinojan yli, mutta tällä kertaa tätä tuttua liikerataa siivittää elefantin häntäpäästä kuuluva pinkeä narahdus. Esittäjä mätkähtää nauraen vatsalleen sohvalle. Eikä siitä naurusta tunnu tulevan loppua. Se on hervotonta, huoletonta, ihanaa kuultavaa – ja niin tarttuvaa. Tämä on meidän holtiton hetkemme.

Me kuljemme käytävää pitkin takaisin omaan ryhmätilaamme. Tiitiäinen solahtaa iloisena ja luontevasti leikkeihinsä. Talletan kirjaamani muistiinpanot paikalleen. Olen saanut pienestä varhaiskasvajaltani taas monimuotoista tietoa. Tälle tiedolle on varmasti käyttöä. Tästä meidän molempien on hyvä jatkaa.

***

Tuumaustauon taustoja löytyy esimerkiksi näistä linkeistä.
LTO, KT Kati Rintakorpi: Tuumaustauko.

Mainio opas pedagogiseen dokumentointiin: Kati Rintakorpi ja Elsa Vihmari-Henttonen Tää on meidän maailma!

***

LOISTAVIA LYHTYJÄ

Tässä lupaamani ohje pyhäinpäivän aikoihin tekemiimme led-tuikkulyhtyihin.  Teimme ne pääosin kierrätysmateriaalista. Jostakin oli päiväkotiimme kulkeutunut muovisia, muotoiltuja pakkausalustoja – sellaisia joissa on ollut pyöreitä esineitä. Läpinäkyvä muovi onkin tähän tarkoitukseen hyvä, koska se heijastaa kivasti valoa ulospäin.

Pyöreät muodot leikattiin erilleen, siveltiin pienellä vesimäärällä ohennetulla Erikeeperillä. Liimapinta päällystettiin servietillä (useampikerroksisista liinoista kannattaa poistaa yksi kerros). Sisäpinnan reunaa siveltiin myös liimalla ja ylimääräinen paperi ”nipistettiin” sisälle. Ja taas siveltiin paperipinta liimalla, jotta siitä tulisi kestävä.

Seuraavassa vaiheessa päällystettiin samalla menetelmällä muutaman sentin korkuinen talouspaperirullan pätkä. Lopuksi sen toinen reuna kastettiin paksuun liimaan ja liitettiin kuppiosaan. Valmis!

Tämä ns. decoupage-tekniikka kuullostaa ehkä monimutkaiselta, mutta meillä 3-5 –vuotiaat tekijät pitävät tästä  liimalla maalaamisesta. Tätähän  voi soveltaa monin tavoin! Viime vuonna päällystimme lasipurkkeja syksyn lehdillä tällä tutulla tavalla. Valolyhtykulkue oli tänäkin vuonna ikimuistettava kokemus; kävimme laulamassa muille ryhmille ja päiväkodin toimijoille pienen kynttilälaulun.

Tarvikkeita
Sivele liimalla ja päällystä pyöreäksi leikatulla lautasliinakappaleella.
Käännä ylimääräinen paperi sisäpuolelle.
Sivele jälleen liimalla.
Kiinnitä paperilla päällystetty jalkaosa kuppiin.
Valmiita lyhtyjä

***

Käyhän taas kurkkaamassa näitä Päiväkodin elämää Fb-sivuja. Siellä on lyhyitä, hyväntuulisia päivityksiä viikon varrelta  Tykkäämällä sivuista pysyt menossa mukana! :)

PÄIVÄKODIN ELÄMÄÄ – PUHUS MULLE NYT ASIOITA

Päiväkodin elämää on  koottu kirjaksi! Toistasataa kertomusta päiväkodin arjesta on  saatavilla nettikirjakaupoista ja kirjakaupoista. Ilman toimitusmaksua sen tuo perille mm. Booky ja Adlibris. Kirja on julkaistu myös e-painoksena.  Mukavia lukutuokioita!

kansi-mainos