NE

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

…ne puhuttavat toistuvasti pienten pöytäkuntia. Kaikkien kärkihankkeena tuntuu olevan niiden bongaaminen.

Ne ovat arkistakin arkisempia asioita, mutta niiden löytyminen saa aikaan riemukkaita kiljahduksia, kuin ne olisivat kauan kadoksissa olleita ystäviä, arpajaisvoittoja tai joulupuuron manteleita. Vastaavasti niiden puuttuminen koettelee niitä vaille jääneiden pettymyksensietokykyä tai jopa aiheuttaa omistusoikeudellisia kiistoja.

Varhaiskasvattaja näkee niissä paljon potentiaalia täyttämään matemaattisen orientaation tavoitteita; lukumäärät, koko, enemmän- ja vähemmänkäsitteet – kaikki tämä arjen kautta oppien.
–Kuinka monta sulla on?
–Kaksi. Montako sulla?
–Ei yhtään. Kerran mulla oli kolme.
–Mulla on enemmän. Sä saat yhden – ton pienen. Mulle jää yksi.

Niiden rooli hienomotoristen taitojen vahvistajina on kiistämätön; hallittukin pinsettiote hioutuu huippuunsa kuin itsestään. Ne tukevat myös luontaisesti silmän ja käden koordinaatiota; niiden pieni koko ja keveys mahdollistavat turvallisen ja lähes huomaamattoman osumaharjoittelun.

Nämä pienet hyödykkeet mahdollistavat myös toimijoillemme biologisia, fysikaalisia tai kemiallisia havainnointihetkiä; miten aine käyttäytyy, kun sitä rullataan tai murskataan painon (juomalasi) alla tai pyöritellään sormien välissä. Tai kun niiden rakennetta, muotoa ja muita ominaisuuksia määritellään aistinvaraisesti – tai ne lähetetään näppärästi sormin ilmaan niiden aerodynaamisia ominaisuuksia testaamaan. Kaiken kaikkiaan; nämä arkistakin arkisemmat löydöt mahdollistavat osaltaan pienille heidän luontaisen toimintatapansa: tutkimisen.

Yhteisöllisyys, yhteinen kokeminen, tarinoiden kertominen; miten loputon keskusteluaihe ne ovatkaan; kuka kenenkin perheessä tai suvussa pitää niistä ja kuka ei, niihin liittyvät extreme-kokemukset kuten pureskelu tai korvaan tunkeminen, jakautuminen niiden puolesta tai niitä vastaan… joka tapauksessa ne puhuttavat toistuvasti pienten pöytäkuntia. Kaikkien kärkihankkeena tuntuu olevan niiden bongaaminen.

Osa löytäjistä vie ne pienen rutiininomaisen pyörittelyn ja tutkimusten jälkeen tunnollisesti bioroskiin – ne siis opitaan palauttamaan luonnon kiertokulkuun. Mielenkiintoista on, miten jotkut toimijat kuitenkin varastoivat niitä jatkuvasti taskuihinsa tai naulakon lokerikkoihin. En ole koskaan päässyt selville miksi niin tehdään ja mikä on niiden mahdollinen jatkokäyttö- tai jalostusfunktio. Niin ja vielä se yksi osa – extreme-porukka – se syö ne. Terveydeksi!

Ai mitä ne ovat? Aivan oikein: keittopäivän maustepippureita.

///

TONTTUJA, REVONTULIA, ENKELEITÄ…

Tontut

Tontut saivat muotonsa tonttulakista. Tarvikkeet: kartonki, valkoinen paperi ja dacronvanu. Silmät tehtiin paperilävistimellä mustasta kartongista.

Revontulet

Revontulet tehtiin liitutaululle taululiiduilla (hieno sanapari!) seuraavasti: leikkaa paperista aaltomainen muoto. Hankaa reilusti liitua sen reunaan ja siirrä paperi sitten  taulun päälle. pyyhkäise sitten sormin värit tauluun pystysuunnassa. Kortteihin ym. revontulet kannattaa tehdä ns. kuivapastelliliiduilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Enkelit

Tarvikkeet: kartonki, (pienet) kakkupaperit. puunappi pääksi (kartonki käy myös) ja villalankaa hiuksiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuvat: Leena Ahtela

 

 

 

 

 

 

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA