SYVÄLLISTÄ

 

Huomasin heti, että hän (5) hän on pohdiskelija. Myös sen, että hän on varovaisen utelias uusiin asioihin ryhtymisessä.  Hän seuraa mielellään ensin sivummalta toisia ja käy varmaankin mielessään läpi kokemuksen etukäteen. Sitten vain yksi rohkaiseva ”mene vaan mukaan” ja hän pyrähtää toisten joukkoon.

Toisena päivänä hän kertoo hiljaisella äänellä, että hänellä on kysymyksiä. Sovimme, että keskustelemme hetken kuluttua, kun on rauhallisempaa. Ounastelen, että hän on varmaankin mietiskellyt aloituspäivän tapahtumia kotonaan ja haluaa nyt vastauksia tai lisätietoa askarruttamaan jääneisiin asioihin. – Ehkä miksi toimimme näin, ehkä miksi sanottiin niin. Tällaiset pohdiskelijatyypithän haluavat usein syvältä luotaaviin kysymyksiinsä yhtä syvällisiä vastauksia. Tiedän kokemuksesta kuinka upeita sellaiset keskustelut ovat. Tunnen myös, että olen hyvä tässä; lapsen kuuntelussa.

Tulee hyvä hetki ja menen hänen luokseen.
–Niin, sinulla on kysyttävää. Haluatko nyt kysyä?
Hän katsoo minua rauhallisesti ja näyttää vähän pinnistelevän muistiaan.
–Joo. On. Sellasta…
Hän näyttää  tarvitsevan pientä rohkaisua.
–Kysy vaan. Yritän kyllä vastata. Ei ole kiirettä… Täällä voi kysyä mitä vain. Siksi me aikuiset olemme täällä.
–Sellasta, että miks teillä on nurmikolla se kaivo.
–Joo-o.  – Se kaivo tosiaan. Se on sadevesikaivo.
Käymme läpi kaivon tarkoituksen melko perusteellisesti. Pohdiskelija on tyytyväinen saamaansa tietoon. Jää siihen ajatuksissaan seurailemaan muiden telmimistä.

Katselen häntä. Ei siis tämän syvällisempää tällä kertaa. – Niin, tai kuka sen syvällisyyden määrittelee ja mittaa?  Aikuiselle niin arkinen ja konkreettinen sadevesikaivo voi olla hänen ikäiselleen ja luonteiselleen kysyjälle paitsi kirjaimellisesti myös tietotasolla hyvinkin syvällinen asia. Se voi lisäksi olla sitä myös tunnetasolla – kiehtova ja salaperäinen mysteerio keskellä nurmikkoa. Siksi jokainen kysymys- ja vastaussessio on sellaisenaan hieno ja ainutkertainen asia. Muistutan siitä uudelleen ja uudelleen itseäni.

–Entä onko sinulla vielä jotain mitä haluaisit kysyä?
–Joo. On.
Taas sama pohdiskeleva ilme ja pitkähkö ajatustauko. En hoputa häntä. Annan aikaa.  Ehkä joku maailmankaikkeuteen liittyvä asia mietityttää häntä sadevesikaivon lisäksi. Olen valmis ottamaan haasteen vastaan.
–Se sählykerho. Niin, kun täällä piti olla se sählykerho… Niin onkohan sitä?