KUN MIELI VIE

Oli kauhean pelottavaa. Mutta kun mieli sano ensin, että mä uskallan.

Pohdiskelija (5) on innostunut äitienpäivälahjan valmistamisesta ja hän puhuu  taukoamatta.
– Mun äiti varmaan tykkää tästä lahjasta. Saaks tän viedä tänään kotiin vai meneeks tää ekaks näyttelyyn pöydälle? Mä arvaan, että näyttelyyn ensin.  Mun äiti tykkää tästä väristä. Äiti on kiva. Se nauraa aina. On se joskus surullinen… Kyllä aikuisetkin voi joskus itkeä, jos vaikka kissa kuolee. Tai koira. Tai joku.  Askartelusakset pysähtyvät, ja hän ravistelee käsiään.
– Mun kädet on ihan väsynny.
Hän esittelee saksien aiheuttamaa punehtumaa etusormessaan.
– Pidähän välillä tauko. Ei ole mitään kiirettä. Voit jatkaa leikkaamista vaikka huomenna.
– Mutta mä en halua taukoa.
Hän katsoo silmiini ja nyökyttelee kuin vakuuttaakseen minut vahvasta tahtotilastaan ja perustelee sitten asiansa.
– Mun mieli sanoo, että mä leikkaan vaikka mun kädet ei jaksa. Tää on niin kivaa.
– Niinkö mieli sanoo? No, jos sitten vielä vähän matkaa leikkaat.

Hän keskittyy taas tehtäväänsä, mutta tuntuu ajattelevan mielen vaikutusta edelleen.
– Joo ja kerran mun mieli sano, että mä meen kummitusjunaan vaikka en olis uskaltanu.
– No menitkö?
– Menin.
Hän pysäyttää taas saksensa ja viipyy ajatuksissaan hetken. Sitten sakset taas vievät.
– En kyllä mene enää kummitusjunaan. Ikinä. Oli kauhean pelottavaa. Mutta mun mieli sano ensin, että mä uskallan.

Muistan tämän yhteisen tuokiomme pitkään. Lapsen kyky ilmaista tunteita ja nimetä niitä, tunnetaitojen omaksuminen – asioita, joita me täällä tuemme arjessamme. Silti jään ihmettelemään kuinka noin pieni ihminen osaakaan esittää ajatuksensa niin täydellisesti; erottaa omin sanoin tunteen ja järjen. Siinä on jotain niin kiehtovaa, etten edes osaa sitä kuvata.

Viikon aikana ajattelin muutaman kerran jatkaa keskustelua hänen kanssaan tästä mukanaan vievästä mielestä. Siihen ei kuitenkaan kaikessa hälinässä oikein tullut tilaisuutta. Ymmärsin myös, että se olisi ollut keinotekoista asian lämmittelyä. Tuokio tuli ja meni. Se oli ainutkertainen – sellainen arjen timantti.

Mieli vaan tässä yhä toistelee, että se olisi ollut kiinnostavaa.

///

AJANKOHTAINEN KÄDENTAITOTEHTÄVÄ: ÄITIENPÄIVÄ LÄHESTYY, JA JOKAINEN ÄITI ON VUITTONINSA ANSAINNUT

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Laukku äidille – rakkaudella
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Laukkukokoelma
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Aito käsityö näkyy – samoin kuin myös lahjan antajien värivalinnat
Laukun kaava. Kopioi kuva A4-kokoisena. Siirrä A3-kokoiselle arkille ja piirrä toinen puoli peilikuvana.

Löysin tämän paperisen laukun mallin netistä ja muokkasin sen korkeutta ja syvyyttä hieman. Nyt sen korkeus (pohjasta sangan yläosaan) on noin 17 cm. Kopioi malli (puolikas laukusta) A4 arkin  kokoon ja toteuta se sitten A3 kokoon kartongille tms. tukevahkolle paperille. Me käytimme tapettimallikirjan sivuja. Sangan sisäosa pistellään ja irrotetaan. Taivuttele siivekkeet ja kiinnitä ne taitellen toisiinsa (ensin pohjasiiveke toiseen sivusiivekkeeseen ja sitten toinen sivusiiveke näiden päälle) nitojalla tai liimaamalla. Kuvat ehkä puhuvat puolestaan. Niissä ainakin näkyy aidon käsityön jälki. 🙂 Käsilaukun sisällöksi kasvatamme – no, jääköön vielä salaisuudeksi.

Kuvat: Leena Ahtela

Käy taas kurkkaamassa Päiväkodin elämää Fb-sivuja. Siellä on lyhyitä, hyväntuulisia päivityksiä viikon varrelta  Tykkäämällä pysyt menossa mukana! :)