SAAPUMISIA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Huone on hiljainen. Vain Rauhallinen on saapunut näin aikaisin toimipaikalleen. Hän kokoilee pohdiskelevaan tyyliinsä palapeliään. Siinä samalla hän kertoilee viikonlopustaan; pudottelee sanaparin silloin, toisen tällöin ja jättää tehtäväkseni niiden täydentämisen kokonaisuudeksi. Haukottelemme yhdessä ja vaihdamme sitten empaattiset hymyt. Ovi käy ja me arvailemme tulijaa. Kyllä, Herkkä sieltä saapuu.

Herkkä potee kroonista, mutta onneksi hyvin lievää, aamuista erohaikeutta. Hänen päivänsä ovat toki täynnä iloa ja huolettomuutta, mutta nämä aamut – nämä saavat hänet yhä uudestaan melankoliseen tunnetilaan. Herkkä viipyilee eteisessä tankaten varastoon äidin haleja, silityksiä ja tuoksua. Sen jälkeen hän on valmis siirtymään ikkunaheilutuksiin. Ja kun äiti on mennyt, Herkkä käännähtää ympäri ja näyttää hetken kuin tyhjän päälle jääneeltä. Hän käväisee istumassa sylissäni ja aktivoituu vasta sitten aloittamaan päivänsä. Me kolme emme puhu paljoa. Meistä aamut ovat paremminkin omien ajatuksien – ja silityksien aikaa.

– Tadaa! Mä tulin! Arvatkaa mitä – mä kävin eilen uimassa! Ette tiädä missä! Mä kävin…
Sählä on saapunut. Hänen tulonsa on suuren luokan entrè. Hän tuo mukanaan paitsi tuulahduksen viileätä aamuilmaa, myös kosolti ääntä ja reipasta liikuntaa. Hän raportoi eilistä elämäänsä jokaisen ulkovaatekappaleen riisumisen välissä muutaman sanan verran. Dataa tulee pätkittäin, mutta runsaasti. Hän heittää isälleen puolihuolimattoman hein! ja rynnistää energisenä pöytäseurueeseemme. Hän haluaa näyttää viimeisimmän Hauskat kotivideot -tulkintansa. Me aamuhiljaiset on yritettävä virittää vastaanottimiamme aivan uusille taajuuksille.

Pinkillä kestää eteisessä. Ei niinkään ulkovaatteista kuoriutuminen, vaan päivää varten koristautuminen. Hänen itse kotonaan valitsemiaan originelleja vaateyhdistelmiä täydentävät hiuspinnit, panta, kaulakoru – niin, ja uutuutena huivi, jonka asettelu vie oman aikansa. Pinkki osaa aamuisin niin sanotusti kantaa itsensä arvokkaasti. Hänestä huokuu hymyävää mielen tasapainoa. Hän tarttuu heti värikyniin, paperiin sekä sapluunaan ja alkaa suunnitella piirroshahmoilleen asuja. Hän esittelee niitä mielellään muille eikä voi mitenkään ymmärtää sitä, että esimerkiksi Sählä ei olisi niistä kiinnostunut.

Aamupäivään mennessä alkaa runsaan kahdenkymmenen erilaisen maanantaisen aamuvireen joukko olla koossa: iloisia, innokkaita, unisia, haikeita – joskus joku äreäkin. Kuulumisia, tarinoita, ilonaiheita, seikkailuja, lohdutettavia suruja, pienien nirhaumien tai kolhujen sekä irronneitten hampaiden ikeniin jättämien aukkojen esittelyä…

Kaikilla saapujilla on asiaa ja suurimman osan lauseista  aloittaa Arvaa mitä -kysymys. Ja arvattavahan voi olla tosiaan vaikka mitä. – En tosiaankaan osannut arvata, että Ehtiväisen viljakäärme oli viikonloppuna nielaissut rotan. Hän havainnoillistaa minulle tapauksen hyvin lyhyesti, mutta elävästi.
– Ihan vaan kaks kertaa se teki näin: ngth ngth.

Ihania, lämpimiä –  ja oman biorytmin mukaisia aamuja kaikille!

 

Tässä vielä viikon kädentaitotehtävä:

Spiraali on yksinkertainen, mutta mielenkiintoinen muoto! Vapaalla kädellä, ilman piirrettyjä ääriviivoja toteutettavana se on yllättävän haasteellinen. Perinteisen maaliskuisen spiraalihäntäkissan sijaan teimme värikkäitä kiekuroita. Kiinnitimme ne ikkunaan keskustastaan pienellä määrällä sinitarraa. Näillähän voidaan juhlistaa vielä vappuakin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tavallisesta kopiopaperista leikatut spiraalit ketjutettiin pitkiksi nauhoiksi.
Kuultopaperista toteutetut spiraalit.
Kuultopaperista toteutetut spiraalit.