SUSKET

Yksi ihanimmista työhöni liittyvistä tunnelmakuvista on tämä; Susket. Nyt kun talvikelitkin ovat taas kohdillaan, haluan jakaa muiston uudestaan.

 

Tomera (3) ilmoittaa aamulla päiväkotiin tullessaan opettavansa meille kuinka susket laitetaan jalkoihin. Myöhemmin hän esittelee ulkona innoissaan pieniä urheiluvälineitään.  Tarjoudun auttamaan häntä suksien kiinnittämisessä. Hän kieltäytyy päättäväisesti avusta. – Itte!

Edistyneempien hiihtäjien ryhmä suoriutuu asennustoimista näppärästi ja lähtee ohjaajineen matkaan. Myös kaksi muuta, ei niin edistynyttä, valitsevat aikansa odoteltuaan uudestaan tasoryhmänsä. Huomaan jääneeni Tomeran kanssa kahden. Neuvottelutilanne on umpikujassa. Hän hätistelee minut kerta toisensa jälkeen kauemmaksi.  – Itte!

Aikansa ähellettyään sidemekanismin parissa Tomera suostuu avustettavaksi.  Kiinnitän sukset ja tarjoudun tukemaan notkahtelevaa urheilijaa.  – Itte!  Hänellä ei vielä ole montaakaan metriä hiihtokokemusta. Päästän hänen irti ja hän kellahtaa nurin, mutta pyrkii jälleen sisukkaasti jaloilleen. – Itte!  Lopulta hän hyväksyy apuni ja pääsemme pienin nykäyksin eteenpäin. Hänen ilmeensä on riemukas. Mainitsen, että muut ovat jo kaukana. Hän tuntuu olevan aivan omissa sfääreissään, mutta huokaa kuitenkin minulle kepeän myötätuntoisesti voi-voi. Ja siinä kainaloista tuettuna hän etsii päiväkodin pihalle jäävien katseita todistamaan suksille nousuaan. – Mulla on susket!  Yritän edelleen avustaa häntä porttia kohti. – Itte!

Portin ulkopuolella aukeaa hiihtäjän maailma. Asettelen Tomeran ladulle ja vapautan hänet samalla tukiotteestani. Urheilijan ja neliosaisen setin ja synergia löytyykin ja pienet nykivät sukset alkavat kuljettaa. Hän haltioituu osaamisestaan.  Pysähtyy tuon tuostakin tekemään havaintoja talvisesta metsästä. Kuuntelee hiljaisuutta. Ladulla liikkuvat aikuishiihtäjät pysähtyvät ihailemaan ja kannustamaan häntä. Pieni urheilija, kuin talvinen Duracell-pupu, tuntuu liikuttavan ohittajiamme. Hän häkeltyy saamastaan huomiosta ja näyttää pakahtuvan osaamisestaan.

Pienen alamäen tapaisen kohdalla hän huolestuu. Lupaan turvata hänen mäenlaskunsa. Itteä ei nyt kuulukaan ja hän valmistautuu luottavaisesti koetukseen. Tuen laskijaa haalarin selkämyksestä. Yhtäkkiä huomaan kannattelevani hänen koko painoaan; hän nojaa rentona taaksepäin ja tähyää nautiskellen huikaisevan sinistä talvitaivasta ja lumisia puita. Kun vauhti on hiipunut, selitän, että alamäessäkin tulee yrittää pysyä itse pystyssä. Hän sivuuttaa opastukseni. – Näin ovaran! Ja ovaran kodin! Sitten hän ryhdistäytyy jatkaakseen matkaa karistellen auttavat käteni irti. – Itte!

Hiihtäjä alkaa uupua.  Käännymme takaisin. – En enää jaska! Irrotan sukset ja hän jatkaa loppumatkan kankeasti pelkkien sauvojen varassa. Pienet jalat näyttävät käppyräisiltä. Olemuksesta huokuu kuitenkin väsyneen riemua ja onnistujan iloa. Liikutun. Hiihtäjän satunnaisena personal trainerina toivon, että hänen hiihtämisen riemunsa säilyisi elinikäisesti ja että hän voisi kulkea laduilla oravan kodin bongaajana – vailla kilpailua ja kiirettä, omaehtoisesti ja huolettomasti.  Ihan itte!

///

VALKOISET TALVEN TÖRRÖTTÄJÄT

Hiilellä piirretyt hangessa törröttävät heinät/kaislat/oksat ovat päiväkodin klassikkotaidetta. Tällä kertaa tehdäänkin valkoisia, huurteisia heiniä lankamaalauksella; kiepauta puupalan, muovirasian tms:n ympärille paksuhkoa (puuvilla)lankaa muutamia kierroksia. Sivele langat peite- tai sormivärillä valkoiseksi (tai haluamasi sävyisiksi, useammalla sävyllä jne.) ja paina sitten paperille tikkumaisia kuvioita. Huom; peiteväriä käytettäessä vain vähän vettä.  Viimeistele vaikkapa sormin sipaisemalla väriä korsiin. Liian vaikea pienille? Ei suinkaan; pienet tekevät tämän omalla rennolla tavallaan ja hämmästyvät varmasti yhä uudestaan kuvion ilmaantumisesta paperille. Samalla tekniikalla tehty työ löytyy täältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuvat: Leena Ahtela

Kiitos jälleen kerran monista saamistani sähköpostiviesteistä! Ne lämmittävät kovasti ja innostavat kirjoittamaan.

Mahtavalta tuntui myös kun huippubloggari Iina/ Bebe au Lait kirjoitti 12.1. blogissaan: Eräs parhaista blogeista, joissa kirjoitetaan lapsista, on Päiväkodin elämää. Olen aivan koukussa!
K
iitos Iina!

Hyvä lukijani, Päiväkodin elämää-blogini päättyy täällä Kaksplussalla helmikuun lopussa. Kaksivuotias blogi siirtyy uudelle alustalle.  Ilmoittelen ajoissa uuden linkin. Menossa mukana pysyt myös seuraamalla blogin Fb-sivuja. Löydät ne täältä.