HÄMMENTÄVÄÄ

Pienet läksiäiset – sellaiset, jossa halataan, kiitetään puolin ja toisin sekä toivotetaan lähtijä tervetulleeksi käymään koska vain. Juuri sellaisten hetki on nyt; työharjoittelijan on aika muutaman meillä viettämänsä kuukauden jälkeen siirtyä eteenpäin elämässään.

Eron hetki vain on taas vaikea, eivätkä aikuiset voi välttää kyynelehtimistä. Pienessäkin ajassa syntynyt kiintymys ei anna irrottautua aivan kevyesti.

Pienet ihastelevat lähtijältä lahjaksi saamaansa muumikirjaa, mutta seuraavat samalla hämmentyneinä aikuisten kyynelreaktioita. Herkkä (4) ei selvästikään voi käsittää asiaa ja parahtaa hallitsemattomaan itkuun. Jätän niiskutusringin ja ryhdyn tukemaan järkyttynyttä.

– Ei ole mitään hätää. Itku voi tulla, jos on haikea olo. Ei ketään satu. Kyyneleet voivat tulla myös silloin, kun on oikein onnellinen olo, vesi vaan tulee silmiin. Se ei ole paha asia ollenkaan. Nyt on vain vähän haikea hetki.
Herkkä virkistyy sanoistani, alkaa nopeasti toipua ja liittyy kavereidensa seuraan tutkimaan muumikirjaa.

Lapsen on vaikeaa yhdistää itku muuhun kun kipuun, kiukkuun, pelkoon tai loukattuun ja pahaan mieleen. Aikuisen itku ilosta tai liikutuksesta tuntuu lapsesta siksi käsittämättömältä. Herkälle näyttää olevan tosi helpottavaa, että kipu tai mielipaha suljetaan pois itkun syynä ja jäljelle jää vain jokin sellainen tunnetila, jonka hänelle vakuutetaan olevan täysin vaaraton.

Tunneryöpyn siinä ympärillämme tasaantuessa huoneen valtaa jälleen tavallinen, energinen tunnelma. Arjen onkin tarkoitus jatkua tästä unisatuineen ja päivälepoineen. Vilkastus (4), ihminen, jolle kohdistetut lauseet tulee turhankin usein aloitettua sanoilla älä, ei, et ja nyt rauhallisesti, pyörähtää kuitenkin vielä eteisessä ja palaa saman tien takaisin. Hän kiertää tilaa kevyin hyppyaskelin ja heittää sitten pöydälle jotakin. Uteliaisuuteni herää ja katson tarkemmin pöydän keskelle lennätettyä pientä pakettia; paperinenäliinoja.
– Hei, mikä tämä on? Mistä sinä tämän sait?
– Omasta lokerosta. Se on teille. Voitte pyyhkiä naaman.

Täällä meidän eläväisessä joukossamme elää empatia omaan mutkattomaan tapaansa; vastavuoroisuus ja valppaus viedä konkreettistakin apua sitä tarvitseville. Se tuntuu hyvältä. Samoin kuin joka kerran vaikkapa se, kun näen jonkun pienen oman pukeutumisensa unohtaen auttavan toista haalarin jumiutuneen vetoketjun vetämissä tai rukkasten kiskomisessa kaverin voimattomaan käteen. Puhumattakaan siitä, miten hellästi he taluttavat mielensä pahoittanutta kaveriaan aikuisen huomaan kuntoutumaan. Ne ovat arvokkaita aitoja tekoja.

Vilkastuksen hätäapu saatelauseineen taidan kuitenkin muistaa harvinaisen pitkään. Siinä kiteytyy sanoma siitä, että vahvojenkin tunteiden jälkeen arki jatkuu. – Paluuta arkeen edesauttaa pakkaus paperinenäliinoja.

***

LUMIUKKO LUISTIMILLA

Nelivuotias apurini viimeisteli lumiukon ja totesi, että sen silmät näyttävät kyllä väsyneiltä. No, joka tapauksessa lumiukko liikkuu ketterästi jäällä, joka toteutettiin kelmumaalauksella; runsaasti haalean sinistä peiteväriä siveltiin paperille, päälle aseteltiin muovikelmu, jota rypisteltiin varovasti keskelle päin. Värin annettiin imeytyä kymmenisen minuuttia ja kelmu poistettiin.

Kelmumaalauksella saa aikaan mielenkiintoisia pintoja väriä vaihdellen. Esimerkiksi tummalle paperille syntyy valkoisella peitevärillä huurteisia puita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Väriä kelmun alla
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kelmun altaa löytyy ”jäätä”.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lumiukko luistelee

Kuvat: Leena Ahtela

***

Käyhän taas kurkkaamassa näitä Päiväkodin elämää Fb-sivuja. Siellä on lyhyitä, hyväntuulisia päivityksiä viikon varrelta  Tykkäämällä sivuista pysyt menossa mukana! :)

PÄIVÄKODIN ELÄMÄÄ – PUHUS MULLE NYT ASIOITA

Päiväkodin elämää on nyt koottu kirjaksi! Toistasataa kertomusta päiväkodin arjesta on  saatavilla nettikirjakaupoista ja kirjakaupoista. Ilman toimitusmaksua sen tuo perille mm. Booky ja Adlibris. Kirja on julkaistu myös e-painoksena.  Mukavia lukutuokioita!

kansi-mainos