OIKEALLA OTTEELLA

 

Ehtiväistä (5) eivät kynätehtävät erityisemmin kiinnosta. Puuvärisetti ei mitenkään puhuttele, herättele tai kutsu häntä. Niin sanotut pöytätehtävät eivät muutenkaan yllä hänen päiväkodin toiminnan top ten-listalleen. Eivät lähellekään. Hän huokailee raskaasti nähdessään blancon värityskuvan tai kartongilla leikkaamista ja värittämistä odottavan omenan hahmon. Eikä hän ymmärrä miksi hänen pitäisi yhdistää pisteitä viivoilla, kun valmiita kuviakin on saatavilla. Ei, hän arvostaa ennemminkin laajoja karkeamotorisia liikeratoja ja suurien lihasryhmien kokonaisvaltaista käyttöä vaativaa toimintaa.

Ehtiväisen käsi on hikinen ja nihkeä. Nyrkin keskeltä töröttää värikynä kuin tarkoitustaan etsien. Tutkimme väritettävää kuvaa ja yllättäen hän innostuukin vauhdikkaasta aiheesta. Otamme tavoitteeksi jalkapalloilijan paidan värittämisen. Availen hänen nyrkkinsä sormi sormelta ja asettelen kynän oikeaoppisesti sormien pitoon. Kynä kuitenkin palautuu hetkessä lähtöasemaansa. Toistamme saman useaan kertaan.

Varhaiskasvatuksen tukema oikea kynäote ei ole hifistelyä. Se on avain sujuvaan kirjoittamiseen ja sitä kautta oppimiseen ja itsensä vaivattomaan ilmaisemiseen. Ote löytyy useimmiten kuin itsestään, joskus taas sinnikkäästi harjoitellen tai vaikkapa erityisen muovisen kynätuen avulla.

Seuraamme liittyy eskarilainen, edistyneempi oppija. Hänen didaktinen lähestymistapansa on mutkaton ja varhaisemman oppijan pään yli puhuva.
– Miks toi pitää kynää tolleen? Eiks toi osaa vai?
Ehtiväinen katsoo neuvottomana vuoroin kyselijään ja vuoroin kynää pitelevää kättänsä, mutta ei kommentoi. Pehmennän tunnelmaa ja selitän Edistyneelle, että tässä vasta harjoitellaan aivan omaan tahtiin. Edistynyt nojaa päätään käsiinsä ja tutkii lähietäisyydeltä aloittelijan tukevaa otetta. Sitten he alkavat keskustella väritettävästä kuvasta. Poistun hetkeksi avustamaan viereisen pöydän peliporukkaa.

Jotain on tapahtunut hetkessä. Ehtiväinen värittää pelaajan paitaa keskittyneen näköisenä – oikealla kynäotteella. Hän pysäyttää kätensä kuvan päälle ja vilkaisee minua. Hänen katseessaan on ylpeyden ja oivaltamisen säteilyä. Ei ole väliä, vaikka ote ei vielä olekaan tullut tavaksi. Tärkeintä on tämä onnistumisen hetki. Se voi toimia oppimisen promoottorina pitkään.

En tiedä mitä oikeastaan tapahtui, mutta luulen, että kynä hakeutui oikeaan otteeseen pikkuopettajan onnistuneen motivoinnin ja mallioppimisen ja kautta. Edistynyt ottaa oikeutetusti osansa kunniasta.
– Mä opetin ton pitämään kynää. Nyt se osaa värittää.
Hän vaihtaa oppilaansa kanssa hymyn ja lähtee leikkeihinsä.

 

Hei lukija! Tämä on Päiväkodin elämää-blogin 41. teksti. Joko luit aiemmin julkaistut? Ne kaikki löytyvät blogiarkistosta. Mukavia lukuhetkiä!

Terveisin Leena