UJO

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Muistan ajatelleeni tavatessani hänet ensi kerran : särkyvää, käsiteltävä varovasti. Ei, ei hän suinkaan pelokkaalta näyttänyt, enemmänkin vain hiljaisella tavalla uteliaalta ja hämmentyneeltä – ja niin kovin ujolta.

Ujolla (5) on hiljainen ääni; sellainen, jota täytyy hieman houkutella ja kannustaa kuulumaan. Sellainen rauhallinen, jotenkin tunnusteleva ja jota niin mielellään haluaisi kuunnella, mutta jonka tämä meidän tavanomainen desibelikoosteemme aika usein peittoaa: Anteeksi mitä sanoit? Sanotko vielä uudestaan? Tuletko vähän sivummalle ja sanot vielä kerran? Ja viimeisenä keinona: Olkaapa muut nyt hetki hiljaa, että kuulen Ujonkin äänen!

Ujo ei rymistele, ryntäile eikä kailota asioitaan tai mielipiteitään. Hän ei tavoittele huomiota eikä etuile. Ujon päiväkotielämä on rauhalliselta, tunnollista, konflikteja välttävää ja toisten menoa sivummalta seuraavaa. Hänen pienellä äänellään esittämänsä kommentit, toiveet tai kertomukset – tässä hälinässä niitä tulkitakseen tarvitsisi huulilta lukemistaitoa ja arvailua. – Voi, olisipa vielä jonkinlainen ujouden käsikirja. Joskus huomaan ajattelevani, että kunpa hän hieman reipastuisi ja että hyvänen aika, kuinka tällainen ihminen tulee selviämään tässä maailmassa…

Reipastumisen – niin senhän voisi tietysti hyvää tarkoittavasti kirjata tällaisen ujon lapsen varhaiskasvatussuunnitelman johtavaksi tavoitteeksi. Reipas lapsihan omaa tärkeitä elämäntaitoja: kertoo kuuluvasti asiansa ja mielipiteensä, pitää puolensa, kulkee joutuisasti paikasta toiseen, osaa puolustautua, syö ja pukeutuu viivyttelemättä. Reipas lapsi tulee intoa puhkuen aamuisin päiväkotiin, ei ikävöi, on itsenäinen, rohkea, aktiivinen ja auttavainen. Reipas lapsi – ei Ujosta voi sellaista tehdä. Ei Ujon tarvitse olla sellainen. Miksi tarvitsisi?

Ensikohtaamisestamme on kulunut paljon aikaa. Uutukaiset ovat aikaa sitten ryhmäytyneet ja Ujokin näyttää löytäneen oman paikkansa ja ystävänsä – omana itsenään. Hän on rohkaistunut kertomaan asioitaan, leikkimään, pitämään puoliaan ja ennen kaikkia nauttimaan päiväkotielämästä.

Ryhmässämme eletään arkea, joka ei koskaan ole arkea sanan tylsässä merkityksessä. Siihen vaikuttavat kaksikymmentäkolme erilaista persoonaa, joista jokainen antaa oman säväyksensä ryhmädynamiikkaan. Yksi heistä on Ujo – tärkeä aivan erityisenä itsenään.

Viime viikolla oli ilmassa jotain uutta. Pienessä pöytäseurueessa ruoka maistui, mutta meno kuulosti yltyvän riehakkaaksi. Tällaiseen menoon kuuluu puuttua sh-shttämällä ja muistuttamalla ruuan jäähtymisestä. Juuri sellaisella hetkellä huomasin, että kaikista eloisin ja iloisin selostaja ja viittilöitsijä oli Ujo. Hetki oli sykähdyttävä – ja tavallisesta poiketen sen soi jatkuvan. – Jäähtyköön ruoka. Ujo on päästänyt sisäisen villikkonsa jaloittelemaan!

 

Viikon vinkki: Hahmotellaan liidulla muoto, tuputetaan valkoisella nestevärillä pehmeitä muotoja ja lopuksi lisätään häntä. Keskustellaan samalla kaikessa rauhassa vaikkapa jäniksen elämästä. Valmis! Sehän on jänis, ehkä vähän ujo, miettimässä selin niitä näitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

20 vastausta artikkeliin “UJO”

  1. Nämä ovat niin ihania kirjoituksia. Nämä vahvistavat minunkin tunnetta, että olen valinnut oikean opiskelupaikan. Lapset ovat yksilöitä ja siksi arvokkaita sellaisina. Liikutun teksteistäsi.

  2. Ihana kirjoitus tosiaan! Huomaa, että teet töitä täydestä sydämestäsi! Kunpa kaikista muistakin päiväkodin työntekijöistä voisi sanoa samaa…Kirjoituksiasi on ilo lukea, ja niistä välittyy aina niin lämmin tunnelma!

  3. Voi kuinka kaunista puhetta ujosta. Ajattelen juuri noin,vaikka itse olen hyvin erilainen, siis ulospäinsuuntautunut:-)

  4. On ihanaa lukea kirjoituksiasi, niistä välittyy aito tunnelma päiväkotielämästä. Tulee aina hyvälle mielelle kun lukee niitä.

  5. Kirjoitat ihanan lämpimästi päiväkotielämästä ja eriluonteisista lapsista, heidän suhtautumisestaan asioihin ja päiväkodin elämään. Luen aina hymyssäsuin kirjoituksiasi.

  6. Oi, ihanaa! Tässähän on meidän tyttö. Tyttö kerran kotonakin jutteli, että miksiköhän tarhassa hänen äänensä muuttuu aina niin pieneksi. Onneksi hänellä on yhtenä hoitajana entinen ujo, joka ymmärtää. Muut pitkälti vain ihmettelevät puhuuko tyttö kotonakaan tai miksi tyttö ei pyydä apua vaikka askartelujutuissa, vaan odottaa kiltisti että joku tulee auttamaan (no kun ei uskalla!)

  7. Meidän poika oli 4-vuotiaan ikään asti tällainen. Ihana huomata hoitajan olevan ymmärtäväinen tällaisia persoonia kohtaan ettei jää vain massaväen jalkoihin.

  8. Löysin vasta blogisi, mutta olen lukenut sitä sydän pakahtumaisillaan. Olisi niiiin ihana, että omat lapseni saisivat tulevaisuudessa kaltaisesi ”päiväkotitädin”. Ihanaa, kun huomaat ja vaistoat lapsen herkkyyden, ujouden tai erilaisuuden (molemmat ääripäät myös). Kaikkien ei tarvitse olla suunapäänä, vaikka sitä nykyään odotetaan. Miten minun pieni rakas nelivuotias ujo herkkis pärjää päiväkodissa… Onko hän se, josta huokaillaan, ettei pärjää elämässä, vai saako hän olla, kasvaa ja vahvistua rakastavassa ryhmässä omana itsenään.. Toivottavasti saamme sinunkaltaisesi viisaan ”tädin” joka näkee sydämellään, ammattitaidon lisäksi. Blogisi on kaiken kaikkiaan ihastuttava ja ihana, itku ja nauru vuorottelevat, kun tätä luen. <3

    1. Herkkis, kiitos lämmittävästä kommentistasi! Oma herkkiksesi pärjää varmasti hyvin päiväkodissa, kun jo heti alussa avoimesti keskustelet kasvattajan/kasvattajien kanssa lapsesta ja omista ajatuksistasi. Kaikkea hyvää elämäänne ja tervetuloa myös ”Päiväkodin elämään”!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.