VARIKON KUTSU

 

Pöydällä istuu pehmokissa mallina. Annan Pienelle (ikää melkein neljä sormea) paperin ja piirustushiilen. Hiili on hänelle uusi asia. Kerron, että se on poltettua puuta ja sillä voi hyvin piirtää. Ja että piirrettyjä ääriviivoja voi pehmentää sormella kissanpörheiksi. Tarkastelemme kissaa. Käymme läpi sen hahmoa. Hänelle kaikki tuntuu olevan selvää.
– Joo, mä piirrän sille pään.
Hän pyöräyttää kissan pään paperin yläreunaan. Havainnoimme päätä tarkemmin. Kissan korvat ilmestyvät pään molemmille sivuille. Nämä herkin suorin viivoin piirretyt korvaefektit saavat eläimen pään näyttämään tutisevalta. Hän innostuu ja tyytyväisyys paistaa hänen kasvoiltaan. Kissa saa myös silmät, suun ja jonkinlaiset viikset. Lisäosien muodon hän opastetusti pehmentää sormellaan. Välillä hän ihmettelee nokeentunutta kättään. Keskustelemme samalla kissoista. Ja koirista. Ja dinosauruksista… Siinä jutellessamme kissa saa neljä, päästä lähtevää suoraa viivaa tassuiksi. – Voi kuinka rakastankaan näitä kahdenkeskisiä taidetuokioita!

Viereisessä huoneessa on autoleikki meneillään. Moottoreiden ääni-imitaatiot, kuskien ja mekaanikkojen sananvaihto kuuluvat hektisinä ja kimeinä. Pieni kuitenkin keskittyy taiteen tekoon. Kunnes yllättäen – en tiedä mikä varikon signaaleista ylittää hänen huomiokynnyksensä ja saa hänen kätensä kirpoamaan hiilenpätkästä. Hän jähmettyy ja keskittyy kuuntelemaan. Minusta näyttää, että hän aistisi varikon tunnelman äänineen ja pakokaasuineen. Sitten hän laskeutuu ketterästi tuolilta alas. Hiilikissan torso jää paikalleen pöydälle.
– Hei, et ole piirtänyt vielä kissalle vatsaa…
Hän kääntyy, epäröi hetken, tulee sitten takaisin ja nappaa hiilen käteensä. Nopea pyöräytys ja kissan vatsaosa ilmaantuu ympyränä aivan paperin alareunaan – täysin erillisenä, irrallisena elementtinä. Sitten varikko kutsuu taas ja hän menee. Jään katsomaan tätä tyylisuunnaltaan ehkä lähinnä kubistista piirustusta ja signeeraan sen tekijän puolesta. Minun on hyväksyttävä, että taide ei juuri nyt ole hänen genrensä. Häntä tarvitaan muualla. Hänen on vastattava varikon kutsuun.

5 vastausta artikkeliin “VARIKON KUTSU”

  1. Kaikki nämä postaukset ovat niiiin ihania! Olisikohan mahdollista saada vähän useammin vielä? Pienen päiväkotilaisen äitinä on tosi mahtavaa päästä tätäkin kautta kurkistamaan (yhden) päiväkodin arkeen 🙂 Odotan aina uutta postausta kuin kuuta nousevaa…

  2. Nää on hykerryttävän hauskoja arkikuvia lasten maailmasta. Itse olen hoitaja ja kiva lukea juttua muualtakin.

  3. Itse olen lastenhoitajana päiväkodissa ja nämä blogisi kirjoitusten aiheet ovat siis varsin tuttuja. Osaat kertoa niistä hauskasti ja elävästi, niin että voi miltei nähdä nuo tilanteet mielessä.

  4. Kiitos ihanasta blogistasi! Olisipa lapsellani yhtä mahtava hoitaja kuin sinä olet.

    Ilahtuneena ja toisinaan myös liikuttuneena luen kirjoituksiasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.