OHI OTSIKON

Seuraava teksti ei kyllä varsinaisesti kuulu Päiväkodin elämää-otsikon alle. Haluan silti bloggarin vapaudellani julkaista sen  mummoloiden ja muiden  huolehtivien tahojen ylistykseksi. – Niin, ja päivähoidostahan tässäkin on kysymys. Vuh!

 

MUMMOLAAN

Wikipediasta ei löydy määritelmää mummola-sanalle. Mitenkä olisi tämä: Mummola on paikka, jossa lapsenlapsi saa erityistä huomiota ja huolenpitoa? Tämä koskee usein myös koiralapsenlapsia.

Tessa, kultainennoutaja, on Stadin friiduja. Esplanadi, Eteläranta, Kaivopuisto, Kauppatori; niin tuttuja sille. Ihmisten virta, koirien kirjo – ja koirien ruikkimat reviirit – niin nähtyjä ja nuuhkittuja. Tuoksut tulevat ja menevät. Ei niiden perään kannata jäädä ulisemaan ja asfalttia kynsimään. Elämä täällä on hektistä ja eteenpäin mennään eikä meinata.

Tessan hoitokassiin pakataan dieettimuona ja pureskelupatukat, shampoo ja harja, kilpirauhaslääke, haavasalva ja kaiken varalta vatsalääke. Tämä ei voi tarkoittaa kuin yhtä asiaa: lähdetään maaseudulle Mummolaan! Riemu valtaa sen mielen ja häntä käynnistyy laajakaariseen heiluriliikkeeseen.

Perhe antaa perillä ohjeet: aamulääke, tarkat ruoka-ajat. Ei herkkupaloja. Eikä sitten sängylle eikä sohvalle hyppimistä. Hei-hei,Tessukka!  Rapsutuksia ja vilkutuksia. Perhe poistuu viikoksi Italiaan. Hiljaisuus. Haikeus ja riemu samassa tunnetilassa.  Koiran toritaulukatse saa tiukimmankin jääkaapin oven avautumaan. Vain pieni tervetuliaispala…

Voiko koira toivoa enempää!  Mummolan verkkainen elämäntapa, vapaus mennä ja tulla. Käväistä metsässä ja sitten taas mätkähtää pihanurmelle – tai sohvalle. Katsella mäeltä järvelle ja järveltä mäelle. Aistia luonnon tuoksujen kerroksellisuus, antaa korvien erotella viserrykset, rapinat ja suhinat. Tuumiskella asioita kerrankin perusteellisesti – kärpänen kärpäseltä. Ja lähellä ovat aina kädet vastaamassa akuuttiin rapsutuksen tarpeeseen.

Aaro– westie on hyvinkääläisnuorukainen. Aaro pistäytyy vara-Mummolassa silloin tällöin sunnuntaisin. Reppuun pakataan matkaeväät, sadeasu ja kesäaikaan punkkipihdit. Matka on lyhyt, mutta eväsrasian autossa röpeliääksi nakerrettu kansi kertoo nuoruuden malttamattomuudesta – lähellekin voi joskus olla niin pitkä matka.

Lelukoiran ulkonäöstä huolimatta ystävällisestä ja rauhallisesta Aarosta löytyy luonnetta. Nulikkaikäinen onkin jo muutaman kerran joutunut rähinöihin parin uroksen kanssa kotikulmillaan. Mummolassa nuorukainen voi rauhassa ottaa hieman etäisyyttä reviiriinsä. Pieni pullisteleva uros kohtaa luonnon nöyränä ja uteliaana, mittelee voimiaan vaikeakulkuisessa maastossa ja etsii kiihkeästi rajojaan; on mahtavaa ensin säikähtää palokärjen voimallista ääntä, hämmentyä hirvenjätöshavainnosta tai sudenkorennon hyökkäyksestä ja sitten huomata selviytyvänsä kaikesta. On myös upeaa tuntea edes hetken olevansa sellainen perinteinen pihapiiriä uskollisesti vahtiva harmaapartainen Musti tai osallistua iltapäivän viipyileviin kahvihetkiin uneliaana tarkkailijana –  osana tätä verkkaista elämää.

Lola, espanjanvesikoira, on Tampereen flikkoja. Kookas pienokainen hyppii, pomppii, juoksentelee ja on muutenkin koko valveillaoloaikansa liikkeessä. Se on käynyt jo parina viikonloppuna pomppimassa Mummolassa, kun perheellä on ollut menoa paikkaan, johon koiraa ei voi ottaa. Ainakaan Lolaa. Sen matkavarustukseen kuuluu laaja valikoima leluja. mm. terapiapallo, jonka sisään ujutetaan nokkeluutta palkitseva makupala. Repusta löytyy myös sporttinen, juomakaukaloksi kääntyvä vesipullo. Purulelut täyttävät repun sivutaskut. Ohjeistuksen mukaan ruoka-ajat ovat säännölliset ja vielä lisäohjeeksi se perinteinen; ei sohvalle tai sänkyyn. Perhe lähtee Tampereelle ja Lola hypähtää sohvalle.

Mummola ja luonto merkitsevät Lolalle syötävää, pureskeltavaa, pompittavaa, raaputettavaa, kaivettavaa, nuuhkittavaa ja kieriskeltävää.  Samoja asioita sille tosin merkitsevät kaikki muutkin paikat. Lolan maailmoja syleilevä olemus tuo säpinää Mummolan rauhaan ja apuun etsitään tuon tuostakin keskittymistä kehittävä terapiapallo. Lolan matka Mummolan legendaariseksi Mustiksi on vielä pitkä. Täällä kuitenkin vastataan sen pentumaiseen riemuun – ja lasketaan tunteja sen nukkumaanmenoaikaan.

                                                                              *
Päiväkodin elämää-blogini on nyt puolivuotias. Tekstejä on kertynyt tasan 30. Joko olet lukenut ne? Käväise blogiarkistossa – sieltä ne kaikki löytyvät.  Mukavia lukuhetkiä!